10.04 2009 , Pitkäperjantai ja kuntien 100pv haltuunotto

 Sata päivää on täysi 10.04, kahden päivän päästä! Mikä yhteensattuma! Kuntalaisten kärsimysnäytelmä piti olla ohi. Haltuun piti heittäytyä lopullisesti Pitkäperjantaina. Paaston piti olla ohi. Pelastus piti tulla.  Maanpäällinen hallinto on osoittanut epäonnistumisensa totaalisesti. Liittyvät kunna Lisää

Oletko tehnyt päivääkään oikeita töitä?

Oletko? Halkojen hakkaaminen kuuluu oikeisiin töihin. Nyrkkipyykki lasisella pyykkilaudalla on tosi hyvä esimerkki oikeista töistä. No lannan luonti talikolla, eli paskan mättäminen on mitä parhainta sellaista. Vai oletko vain viettänyt aikasi jossakin toimistossa, opettajana tai muuten vaan kynä kä Lisää

Toisenlainen tilinpäätös

Elettiin vuotta 2008 , pitkä noususuhdanne menossa ja kaupunki kuralla. Miten tämä oli mahdollista? Kokonaismiinus kantakaupungissa viime vuodelta pyörii kymmenen miljoonan kieppeillä. Kaupunkilaisittain on  luvut totuttu pyöristämään. Energiarahastojen arvot ovat sulaneet, mutta niistä tulevia alas Lisää

Ajattele – Hyvä Ystävä

 Mihin ovat kirjeenvaihtokaverit kadonneet? Ei kai nämä blogit..? -Ei. Ne kyllä katosivat jo vuosia sitten. Eräs ystäväni on ottanut uudelleen tavaksi kirjoittaa kirjeitä. Houkuttaa kyllä minuakin. Hän lähetti kymmenen kirjettä ystävilleen. Jokainen vastasi ja oli haltioissaan saadessaan käsin kirjo Lisää

Epähygieninen ja luokaton päätös

Sanon suoraan silloin, kun olen jotain mieltä. Nyt on helppoa. Kaupunginhallitus teki huonon esimerkin päätöksen. Ns. ysiluokka-ohjelmaan panostaminen oli monella tapaa harkitsematonta. Asiantuntijalautakunnalta kysyttiin mielipidettä ja pyyhittiin sillä… samantien. Tämä oli kh:n näkemys siihe Lisää

Suuruuden ekonomia

Ymmärrän hyvin suurempi kuin ekonomian . Jospa  joku kertoisi, missä on menestynyt esimerkki suuruuden ekonomiasta? Oliko se Neuvostoliitto? Onko se USA, Kiina, Nokia, SAS, vai maailman suurimmat rahalaitokset? Yksilön kannalta? Kuntakentällekin on aivan turhaan haaveiltu suuruuden ekonomian järjest Lisää

Budjettiriihi ja muut urbaanit agraarisanat

 Sujuvasti kuuntelemme radiosta , kun budjettiriihi alkaa. Ymmärrämme jopa sen jotenkin. Vaan miten on lastemme laita? Tietävätkö he, mitä riihessä tehtiin. Tai kun tavarat laitetaan talteen. Niin mihin ne laitetaan? Tai kun tulee tupenrapinat? Olen silloin tällöin testannut eri ikäisten käsitystä s Lisää

Koko kaupungin napa – ja Poika kotiin!

Raatihuone? Jäähalli? HPK? Iisakki, Tapio vai itte Helsteeni? Meni kyllä jo toi tasa-arvopäivä, mutta olkoon muutama nainenkin: Aija, Hanna ,Lulu, Marina, Riitta, Sari , Susanna…onhan noita, muutenkin kuin tasapuolisuuden vuoksi. Olitte sitten aakkosjärjestyksessä ,ettei tarvi tulla kiukuttele Lisää

Unelmien kirjasto

Olin eilen hetken aivan huumaantunut,kun kuulin radiosta visioita Hämeenlinnan kirjastojen tulevaisuudesta. Kerrankin oli jotain eteenpäin katsomista ja selkeitä visioita. On toki myönnettävä, että tuttuja ne ajatukset olivat. Kuitenkin jäi jotenkin lämmin ja luottavainen mieli. Ei kirja tule kuolem Lisää

Ovensuukyselyt – ja niiden ajoitus

  Niin malttamaton on ihminen ollut, kautta aikojen. Ei riitä vaaligallupit viikkoa ennen vaaleja. Vielä ovensuussakin pitää kysellä, miten mahtaa käydä! Ensimmäiset ovensuukyselyt taidettiin tehdä aitan ovella. Pääsiskö sisälle? Ajoituksella on merkitystä. Varhaisessa historiassa ei kyselty. Äänioi Lisää
css.php