Politiikan uutiset

 Ulkoministerillämme on ollut tiedotusongelmia. Ensiksi Presidentin suuntaan ja toisella kertaa Alex pyysi rauhanturvaajilta anteeksi kompurointiaan Helsingin Sanomien välityksellä viikonvaihteessa.  Ilmeni kuitenkin , ettei talibanjakajat voineet toimittaa lehteä perille osoitteella ”salainen Lisää

Ketkä viedään hoitoon?

 Kyse ei kohta ole siitä. kuka olisi oikeutettu hoitoon, vaan siitä, kuka pitäisi viedä. Kaupunkilaiset, ja laajemminkin suomalaiset, kyselevät ketä pitää hoitaa. Lääkäridelegaatioita myöden. Ja politiikoilta?  Entä meillä Hämeenlinnassa? Sari Rautio jo heittikin blogin puolelta pikapikaa yleisönosa Lisää

Hyvä tuuli riepotteli valtuustoa

 Ei ollut jälkeäkään syysmyrskystä maanantain valtuustossa. Ehkä tyyntä myrskyn edellä. Oikein hyrisevin mielin entinen maalainen palasi lumisateen läpi kotikonnuilleen. Hyrinä ei niinkään tullut pelkistä päätöksistä, vaan kulttuurin muutoksesta.  Tämä valtuustoistunto oli sikälikin mieleen painuva, Lisää

Pikkuhiljaa…pikkuhiljaa…

 Järki palailee pätkittäin. Olkaamme nyt vaan iloisia, mutta nyt on ensi merkit näkyvissä, lamasta huolimatta, että järki voittaa.  On myönnettävä, että demarien lanulan ryhmä oli se porukka, joka prosessin sai aikaan. Hyvilläkään ajatuksilla ei ole menestymismahdollisuuksia, elleivät ne saa kannatu Lisää

Ajankohtaiset uutiset

  Björn ”Nalle” Wahlroos on lähtenyt pelastamaan ehdotuksineen kaupungin taloutta. Vaalirahakuviot eduskuntavaaleista kunnallisvaaleihin on Hämeenlinnassa vielä selvittämättä – ainakin julkisesti. Vanhainkotien lakkautusvimmassa ovat laskelmat unohtuneet. Myllerrys on siis kova ja Lisää

Konserniremontti

 Liitoskuntien kirjavaa kirjausmenettelyä on harmiteltu puolen vuotta. Nykyisellä Hämeenlinnalla olisi tarkastelun paikka omassa organisatiossaan, moneltakin kantilta. Kohdellaankohan kaikkia kaupungin yhtiöitä saman sapluunan mukaisesti? Onkohan kaikki avustukset kirjattu ”läpinäkyvästi” Lisää

Valtuutetun hoitoon ohjaus!

 Kuvitellaanpa tilanne: Minä Keskustan ryhmänpuheenjohtajana avaisin suuni ensimmäisenä ja ilmoittaisin muille puolueille, mitkä valtuutetut  eivät kelpaa mihinkäkin paikalle. Esim Liikuntahallit Oy:n hallitukseen. Saati, että joistakin isommista ryhmistä löytyisi tämänsuuntaista ajatteluakaan! Hoit Lisää

Riittääkö mikään?

ON ja OFF- kansa on taas liikkeellä. Hyvässä ja pahassa. Lämpötilan noustessa hellemekko vaihtuu niukempaan – bikineihin. Samoin kesäloman alkaessa perjantaipullo on jokapäiväistä. Ja kun syksy iskee, iskevät kaupunginisät säästöinensä. Vaan riittääkö kenellekään mikään?  Aurinkoisen viikon pa Lisää

Neuroblogi

  Olet neuroblogian laitoksella. Lukijasi ovat jo pitkään olleet sinusta huolissaan. Toisaalla, lukijasikin ovat analysoitavana. Kirjoituksesi ovat pitkään ihmetyttäneet. Saman toisto, vaihtelevat aiheet, itsesääli, narsismi, apatia, empatia,- kaikenlainen tunnetilasi arveluttaa, kellon ajat, jolloi Lisää

AY-pakkolomapakko

Kupunginhallitus ja johto ovat tulleet oikeaan johtopäätökseen. Henkilöstömenoihinkin on saatava nopeampi alenema. Palveluiden vähentäminen ja saatavuuden heikentäminen eivät yksin voi olla keinoina syöksykierteen oikaisemiseksi. On hirmuinen sääli, jos vapaaehtoiset keinot eivät saa houkuttaa työnt Lisää
css.php