Hiukkasen kiihdytystä

 Cernin pojat kiihdyttelivät hiukkasen uuden 27 km:n tunnelinsa avulla. Hanke maksoi neljä mrd euroa. Heidänkin hankkeessa piilee mustia aukkoja. Hiukkasen kiihdytystä kaipaa talouselämä niin Hämeenlinnassa, Hattulassa kuin koko Suomessakin. Numeroiden valossa. Hämeenlinna on Cernin poikien vanavede Lisää

Kourallinen dollareita, enää…

 Jorma Ollila, ainakin seitsemänneksi viisain, luki madonluvut Euroopalle. Pleijareihin ei ole nappulaliigasta nousua. EU:n ainoa mahdollisuus on vaihtaa rahayksikkö dollareiksi tai kansan rahaksi, juaniksi. Juaniksi heittäytyi Hämeenlinnan ylin johtokin, selittäessään lukuja viime vuoden tilinpäätö Lisää

Muutaman ”dollarin” tähden

 Kaupunginhallitus valmistautuu jyräämään lautakunnan avustuspäätökset. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että 12.01 Raatihuoneella järjestetyssä avustusinfossa nimenomaan sanottiin, ettei kaksia avustuksia jaeta. Siis ,jos toiminta saa jo kaupungilta esim vuokratukea, ei kannata hakea lisää. Miten Lisää

Vertikaali valta vai vertikaali välittäminen?

 Venäjän viime vuosien menosta on lanseerattu käsite vertikaali valta. Valtiotasolla siinä on hyviäkin ominaisuuksia. Hämeenlinnan hallintomallissa on vertikaalivallan piirteitä. Vaikka hierarkia on kaavioissa piirretty hyvinkin demokraattiseksi, niin todellista vertikaalivaltaa käyttävät harvat vir Lisää

Viikon hyvät, pahat ja rumat

 Viikko-Uutisista sai perjantaina lukea raikasta ajattelua. Päätoimittaja K.Karppinen uskalsi kirjoittaa kaupungin ja yhteiskunnan menosta monen kaupunkilaisen kynällä. Oli lukenut Oulun terveiset ja muutenkin seurannut tutkimustuloksia. Poikkeuksellisen rohkea ja raikas pohdinta. Matilta oli taas s Lisää

Munasarjatonta menoa

 Pallot ovat pahasti hukassa Suvi Golf-Lindenillä. Pitkään on tiedetty, että Ylen tuleva rahoitus vaatii päätöksiä. Meno ja menot eivät voi näin jatkua. Nyt, jopa minäkin, täysin epäpoliittinen henkilö, alan epäillä, että kyseessä on Kokoomuksen pelko nousevasta Demarien kannatuksesta. -Reisille val Lisää

Lasketaanko housuihin?

 Hämeenlinnalla pitäisi olla organisatiossaan controllereita ja muita laskijoita yllin kyllin. Lehtiuutiset vahvistavat käsitystä, että on asioita , joita ei haluta laskea. Miksi? Onko jollakin jokin visio, mikä ei kestä päivänvaloa?  Viikko sitten HäSa uutisoi palveluasumisen kustannuksista. Uutise Lisää

Geenimuunneltua totuutta

 Geeni-perunapussien kyljissä lukee manipuloidut sanat:”Perunamaasta sinä olet tullut, perunamaahan sinun pitää jälleen paalaaman”.  Politiikan saralle geenimuunneltua eli manipuloitua totuutta on kylvetty vuosisatoja. Siinä määrin, että tällainen luomupoliitikko on saanut tosissaan kaup Lisää

Lasten leikkiä

 Ylisuojelevat vanhemmat eivät anna lapsilleen mahdollisuutta oppia elämän riskejä. Tässä tänään uutisoitu tutkimustulos. Helppo yhtyä näkemykseen.  Nuoruudessani viisi vuotias poika veisteli jo taitavasti puukolla kaarnalaivoja ja pajupillejä. Tytöt ja pojatkin leikkivät kauppaa ja kotia umpihankee Lisää

Kohtuuttomat viisi kilometriä

 Hammashoitolan muutto Kaurialasta Jukolaan koetaan pidentyneen matkan vuoksi kohtuuttomaksi. Mitä tähän sanoisi!? Kesämökillekin tai etelään lähdetään vuodessa useammin kuin hammashoitolaan. Ja hymyssä suin. Kun rakennemuutos (lue palveluiden keskittäminen) etenee maaseudulla , kertoimena on kymmen Lisää
css.php