Oletko hyvä populisti?

 Lulu käsitteli aihetta aiemmin ”pintapuolisesti”. Vaan millainen on”hyvä” populisti? Keskustelupalstalla viittaa on yritetty laskea ylleni. Vaan millä edellytyksin? Tai edes muillekaan? Iisakille? Sarille? Lintumäen Harrille?  Onko aivan liian vähälle jäänyt se LUU?. Mikä on Lisää

Hyvä tuuli riepotteli valtuustoa

 Ei ollut jälkeäkään syysmyrskystä maanantain valtuustossa. Ehkä tyyntä myrskyn edellä. Oikein hyrisevin mielin entinen maalainen palasi lumisateen läpi kotikonnuilleen. Hyrinä ei niinkään tullut pelkistä päätöksistä, vaan kulttuurin muutoksesta.  Tämä valtuustoistunto oli sikälikin mieleen painuva, Lisää

Pikkuhiljaa…pikkuhiljaa…

 Järki palailee pätkittäin. Olkaamme nyt vaan iloisia, mutta nyt on ensi merkit näkyvissä, lamasta huolimatta, että järki voittaa.  On myönnettävä, että demarien lanulan ryhmä oli se porukka, joka prosessin sai aikaan. Hyvilläkään ajatuksilla ei ole menestymismahdollisuuksia, elleivät ne saa kannatu Lisää

Höyryä, rautaa ja petroolia

 Yksinkertainen on kaunista. Yksinkertaisetkin saattavat olla. Ennenvanhaan asiat tehtiin jotenkin aistikkaasti. Veturi tai salonkivaunu. Maamoottori tai vanha traktori. Nykyään niissä on vain pintakiiltoa.  Kova joukkue lähti eilen perinteiselle retkelleen. Uutta sykettä oli kuitenkin mukana. Uusi Lisää

Kimppakiva Hämeenlinnassa 09.09.09

 Herkimmät parit vihkiytyvät sopivien numeroiden lumossa. Numerot tuottavat onnea? Tänäänkin monet parien puolikkaat saavat toisensa ja toisiltaan. Virallinen kirkko ei ehdi mukaan arkena eikä arkeen, joten vihkitoimitukset tehdään maistraateissa. Kuntapuolella kävi samoin. Tottakai Kuntamarkkinoill Lisää

Konserniremontti

 Liitoskuntien kirjavaa kirjausmenettelyä on harmiteltu puolen vuotta. Nykyisellä Hämeenlinnalla olisi tarkastelun paikka omassa organisatiossaan, moneltakin kantilta. Kohdellaankohan kaikkia kaupungin yhtiöitä saman sapluunan mukaisesti? Onkohan kaikki avustukset kirjattu ”läpinäkyvästi” Lisää

Kokoomuksen ja Demareiden Jaakobin paini

 Syksyn pimentyessä päättäjien järjenvalon pitää kirkastua. Hämeenlinnan päättäjät joutuvat tositoimiin loman loputtua. Edessä on kaksi tärkeää asiaa. -Tämän vuoden talouden tasapainottaminen ja ensi vuoden talousarvio.  Keskustan osalta tilanne on hallinnassa. Pienistä kunnista tulleet päättäjät ov Lisää

Tilliliha, kanaviillokkikastike ja jazz

  Kolmesta koettelemuksesta kahden kanssa olen oppinut elämään. Keskikoulussa tillilihakastiketta tuntui olevan joka toinen päivä. Ei siinä juuri muuten niin, muistelemista , mutta kauppias oli osannut myydä jänteitä vähintään samassa suhteessa kuin lihaakin. Ikenet narskuen , vedet silmissä kaikki Lisää

Katsantokanta muuttuu

 Ne ihanat suomalaiset elokuvat! Westernien lisäksi ne ovat lemppareitani. Vaan mitä on tapahtunut niiden katselussa, kun nyttemmin näen ne uusiksi? En näe niitä enää ollenkaan samalla tavalla kuin ennen. Aiemmin oli tietty se juoni ja näyttelijät. Kun nyt luen lehden tv- ohjelmia, en suinkaan katse Lisää

Valtuutetun hoitoon ohjaus!

 Kuvitellaanpa tilanne: Minä Keskustan ryhmänpuheenjohtajana avaisin suuni ensimmäisenä ja ilmoittaisin muille puolueille, mitkä valtuutetut  eivät kelpaa mihinkäkin paikalle. Esim Liikuntahallit Oy:n hallitukseen. Saati, että joistakin isommista ryhmistä löytyisi tämänsuuntaista ajatteluakaan! Hoit Lisää
css.php