Hannu Kärpänen

avatar
Kuvaus:

Kirjoittajana Hannu Kärpänen:
  • Liian kallista liikuntaa

    Edessä on liikunnan laitospaikkojen purkaminen. Enää ei ole varaa keskittää liikuntapaikkoja laitoksiin. Jokainen haluaa liikkua mahdollisimman pitkään kodissaan tai lähellä sitä. Päädymme liikunnan kotihoitoon ja liikkumiseen kodinomaisissa ympäristöissä. Kauhulla muisteleme hulluja päättäjiä, jotk

  • Haiskoon home ja säästöistä viis!

    Otsikko kertoo demareiden ja kokoomuksen todelliset teot kauniista puheista huolimatta. Ainakin jos on uskomme paria esimerkkitapausta. Ja miksi emme uskoisi. Yhteisellä suulla kaikki puolueet  ovat todenneet kaupungin taloudellisen tilan vaativan eritystä tarkkaavaisuutta taloudenpidon suhteen. Lis

  • Kokoomuksen ja demarien lehmäkaupat varjostavat koko valtuustokautta

    Tämä kirjoitus on julkaistu HäSa:n yleisönosastolla 14.06 2013: Hämeenlinnan kokoomuksen ja demareiden valtuustoryhmät onnistuivat ryssimään avoimen ja hyvin edenneen kaupunginjohtaja valinnan viime metreillä. Ennennäkemättömälla kaupankäynnillä he pilasivat uuden kaupunginjohtajan hyvät edellytykse

  • Luottohenkilöneuvonpito

    Ensimmäinen erä luottohenkilöpaikkojen jaosta on käyty tänään Raatihuoneella. Neuvonpidossa selvisi paljon uusia ja vanhoja luottamushenkilöitä. Kukaan ei sammunut. Valtuustokauden ohjelma on tehtävä pikkutarkasti koskien isoja hankkeita ja pieniä hankkeita.  Se ei kuitenkaan saa olla yksityiskohtai

  • Wellcome, Mr Obama

    Ei se minusta jää kiinni, jos maailmantalous vaatii uhrauksia. Jos se kertakaikkiaan on niin, että Siemens ei voi mennä Amerikkaan ilman Hämeenlinnaa niin olkoon! Poliitikon pitää taipua.  -Minä taivun,jos Yhdysvaltain presidentti Mr Obama  tulee tänne Hämeenlinnaan Isosuon vieraaksi ja sanoo minull

  • Hämeenlinnan perjantai ja 13 päivä

    Se alkoi ehkä 2006-2007. Mikä pahinta, se jatkuu yhä. Aikanaan elettiin nousuhuumaa. Vain taivas oli kaikelle kattona. Päätökset olivat sen mukaiset. Menestyksen huippuvuonna 2008 Hämeenlinnan budjetti oli kait reilut 3,7 milj euroa alijäämäinen? Eikä liitoskunnat rasittaneet menoa. Sen aikaisia pää

  • Kaupungin Oma Matkatoimisto Oy

    Kevättä on ilmassa. Ja virkamiehiä. Ja luottamusmiehiä. Kaupungin lautakunnat ja muut toimikunnat ovat aloittaneet keväiset retkensä ulkomaille. Hämeenlinnan kokoisesta kaupungista pitää sentään lähteä jo ulkomaille. Ja samalla näyttää Janakkalalle ja Hattulalle, miten oikeaa kaupunkia johdetaan. Il

  • Innoparkin tyttärien purkaminen

    Iisakki Kiemunki kirjoitti  17.3 HäSa:n yleisönosastolla, jotta olisin väärää tietoa levitellyt. Ja vielä kumppaneineni? Kaupunginhallitus esitti kesäkuussa ratlkaisunsa Innoparkin ryppään tervehdyttämiseksi. Osana sitä oli Innoparkin tiettyjen tytäryhtiöiden PURKAMINEN. Osakeyhtiölaki tuntee  tämän

  • Ensimmäinen maksullinen nainen

    Enhän toki vielä vanha ole , mutta iän huomaa nuoremmassa seurassa. Aamulla lunta lingotessa radiojuontoa kuunnellessa tuli mieleen alkusyksyn saunailta. Olimme miesporukalla kokoontuneet , muuten vain, saunomaan ja löpisemään. Silloinkin puhuttiin myös Innoparkista, keneltäkään kysymättä. Ja hyväll

  • Suomi-neidon uusi asento

       Kuntaministeri Henna Virkkunen on halunnut laittaa Suomen,uuteen,omaan lempiasentoonsa. 69 kuntaa on hänen mielestään oikea asento. Innokkaana kuntaministerinä hänen kerrotaan kysyneen kuuluuko hänelle kaikki kunta-asiat. Niinpä terhakan ministerin lakkautuslistalle meni muutama varuskunta ja soi

css.php