Julkkuja ja mulkkuja

 Ennen lopullista analyysiä on pakko onnitella puolueettomasti ja vilpittömästi kaikkia kansanedustajaehdokkaita tekemästänne työstä. Olette vetäneet läpi hirmuisen rumban. Olette asettaneet itsenne, perheenne, varanne ja voimavaranne alttiiksi ja kaiken kansan riepoteltavaksi. Olette tehneet mielettömän duunin! Olette kaikki sankareita ja kovia jätkiä ja muijia!

 

 Mielettömät onnitteluni ja kiitokseni kaikille! Sirkusta on aina kiva katsoa. Silti se vaatii esiintyjiltä jopa akrobatiaa.

 

 Vuosien varrella on tullut oltua mukana monien taustajoukoissa. Jopa yli puoluerajojen. Kuten tänäkin vuonna. Jos kaveri kysyy mainoksen paikkaa ”vieraalla maalla” niin kyllä sen voi sanoa. Tänäkin vuonna

 Ja ettei kukaan luule, ettei minua olisi kysytty mukaan, niin olen kieltäytynyt kai viidesti. Nyt oli lähtö tosi lähellä.

 Vuosien varrella on juostu lumihangessa pystyttämässä kylttejä vedetty tupailtoja  ja jaettu mainoksia. Jopa muiden puolueiden, vaihtarina. Lopullisena analyysinä on helppo yhtyä Veikko Vennamon sanoihin: ”Kyllä kansa tietää.”   Paljon hyviä kavereita on jäänyt rannalle, mutta kyllä kansa on osannut rankata ne mulkuimmat myös pois elvistelemästä ja omaan napaan tuijottamasta . Eivät ne ole olleet kypsiä eduskuntaan, jos muuhunkaan.

 Monista vuosien varrella Arkaadianmäelle avitetuista on tullut julkkuja, jotka ovat sietäneet julkisuuden paineen ja osaavat olla tavisten joukossa ihan normaalisti. He ovat niitä, joiden varaan voi luottamusta rakentaa ja jotka osaavat huolehtia tavallisten ihmisten asioista.

Tämä olisi ihan tavallinen blogi, ellen uskaltaisi rankata lähes jokaisesta puolueesta suosikkiani, jolle ääneni antaisin , jos ko puoluetta kannattaisin.

Joten:

Kokoomus: Arto Viljanen (siisti jätkä)

Keskusta : Satu Leppänen (energinen nainen)

SDP. Johannes Koskinen ( asiaa, ihan kuin Keskustalla)

Persut: Ismo Soukola (paras valita)

Ikivihreät: Kirsi Ojansuu ( jo hersyvän naurunsakin perusteella)

Vasemmistoliitto: Ritva Oinonen (luottamuksen arvoinen)

 Kristilliset: Teija Arvidsson (vilpitön)

 Kaikille Teille mainituille ja muille yhtä hyville, oikein paljon kiitoksia ja menestystä vaaleissa!

 Älkääkä olko niitä mulkkuja!

 

7 kommenttia artikkeliin “Julkkuja ja mulkkuja”
  1. avatar scream sanoo:

    Aikas tunnetta täynnä oleva blogi-avaus. Lyhyesti tiivistettynä voimakas mielipide, näitä on kiva lukea, omasta mielipiteestä riippumatta.

    Pakko kysyä:
    ……….. mutta kyllä kansa on osannut rankata ne mulkuimmat myös pois elvistelemästä ja omaan napaan tuijottamasta . Eivät ne ole olleet kypsiä eduskuntaan, jos muuhunkaan.

    Kansaan voi kai luottaa näissäkin vaaleissa.
    Uskallan arvata, että sinulla on mielipide siitäkin, ketkä kansa osaa rankata pois tällä kertaa, yksi per puolue?

    Sen julkaisulle taitaa kuitenkin käydä niinkuin Tiitisen listalle, ei ole yleisen edun mukaista sitä julkistaa, mutta kommenttisi:
    ” Eivät ne ole olleet kypsiä eduskuntaan, jos muuhunkaan.” ….on paljon kertovaa.

    😉

  2. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Ei ollenkaan hassumpi omien suosikkien lista Hannulla. Ja hyvät perustelutkin.

    On se vaan harmi, että meillä kullakin on vain yksi ääni. Kun kuitenkin on niin monta sellaista, jotka ansaitsivat tukemme.

  3. avatar Jur.kand. sanoo:

    ETYJ-VAALITARKKAILIJAT ENSI KERTAA SUOMESSA

    Etyj-vaalitarkkailijat ovat ensi kertaa Suomessa. Syytä onkin. On paljastunut, että TNS Gallupin (ti 12.4.2011 julkistettu, Suomen rikkaimman miehen Aatos Erkon ja suvun omistaman Helsingin Sanomien tilaama) ja kokoomus/kansanedustaja/lehtimoguli Eero Lehden omistaman Taloustutkimuksen (Ylen tilaama ja 14.4. julkistama gallup) mielipidemittausten lukemat on PerusS-puolueen osalta jo aikaisemminkin vihjaillusti alasvedetty länsimaissa poikkeukselliselta, avoimuudelle vieraalta linjalta eli julkisuudelta ja kansalta piilossa olevalla ns. ”harhamarginaalilla”, 3-5 %, jota ei pidä sekoittaa virhemarginaaliin. Se on kyselysanaston uusi muotitermi, rakennettu mitä ilmeisimmin PerusS-puolueen huhuillun menestyksen estämiseksi ja vaalien vääristämiseksi, selviää jutusta. Nämä muklatut gallupit näet vaikuttavat luonnollisesti ihmisten vaalikäyttäytymiseen, jopa -intoon.

    Kuviot on paljstettu perjantain 15.4.2011 Ilta-Sanomissa laajassa, toimittaja Mika Koskisen selvityksessä ja lehtijutussa. TNS Gallupin (HS-gallup) toimialajohtaja Juhani Pehkonen on myöntänyt selkä seinää vasten ajettuna, että PerusS-kannatus voi ollakin julkistetun 16,9 prosentin sijasta jopa 21 prosenttia, mikä on lähellä Hämeen Sanomien julkistaman, harhamarginaalista vapaan ja jo julkisuudessa muidenkin vaalipiirien vastaavien harhamarginaalivapaiden mielipidemittausten 21-23 prosentin kannatustasoa perussuomalaisille. Tohtori Ville Pernaan, eduskuntatukimuslaitoksen johtajan vaalipiirikohtaisten mielipidemittausten yhtenvetokin viittaa yli 20 prosentin PerusS-kannatukseen.

    Myös Eero Lehden omistaman Taloustutkimus-yhtiön tutkimusjohtaja Jari Pajunen, myöntämättä ”harhamarginaalin” 3-5 % raakadatan alasvetoa, lausuu lehtijutussa perussuomalaisten kannatuksen laskennan vaikeaksi, koska ei ole tietoa, lähtevätkö perussuomalaiset ylimalkaan vaaliuurnille. Allekirjoittaa toki 18 prosentin kannatuksen mahdollisuuden, jos lähtevät uurnille. Eivätköhän nuo lähde/jo ole ennakkoäänestyksessä lähteneet, päätellen yleisesti jo povatusta 77 prosentin äänestysinnokkuudesta. Exit pollitien, ovensuukyselyjen, julkistamisen puuttuminen synnytti valkovenäläisen de ja vu`-tunteen ja hämmästyttää varmasti myös ETYJ-ihmisiä. Mutta niiden mittaus/julkistus olisi tässä yleisessä mediaperussuomalaisvihassa tietysti lyömässä korvalle harhamarginaalien vaikutusta.

    Vaaleista voi toki ennustaa ilman tutkimuksia ja mielipidemittauksiakin todellisia miesten vaaleja, miesten esiinmarsseineen aikaisempaa runsaammin myös kansanedustajiksi. ”Asiaa !”, on mainoksessa viehkoon, muodot paljastaneeseen t-paitaan pukeutuneen Kiviniemenkin motto ja se pohjustaa miesten ilmeistä tulevaa vaalimenestystä. Muutenhan motto olisi ollut naisiin vedoten ”Tunnetta!”. Sinnemäki muuten pani paremmaksi pinuppatyylisessä Hesari-mainoksessaan kroppaansa vimmassa väännellen. Hänkin halunnee ajan hengessä miehiä lisää eduskuntaan akkavaltaiseen joukkoonsa.

  4. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys!
    Muutamia kutkuttavia aatoksia. -Onhan tuo vaalien siirtäminen keväämmäksi vaikuttanut ehdokkaiden pukeutumiseen, Marin ja Anninkin. Jospa vaalit olisikin kesähelteellä, entä sitten?
    Ja jospa jokainen saisikin / joutuisikin äänestämään jokaista puoluetta. Olisiko vain tyhjiä lappuja. Entä jos jokaisella puolueella olisi oma koppi ja kaikki äänet laskettaisiin, tyhjätkin. -Taitaa tää yksi ääni per lurjus olla aikas hyvä.
    Äänestäkää ny!

  5. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Moikku Hannu!
    Jos vaalit olisivat kesähelteellä, äänestyskopit pitäisi roudata rantsuun, jotta jonkinsortin ääni-% saataisiin kasaan.
    Miestenhän on tunnetusti helpompi katsella, kuin kuunnella naista..
    Tuossa kolmen ehdokkaan äänen ruksaus-mahiksessa olisi ideaa.
    Sellainen kulta, hopea ja pronssi-meininki.
    Äänestysintoa toivotellen!
    Riitta

  6. avatar Jur.kand. sanoo:

    Tekopyhä Ruotsi ei ole liittynyt euroon, ei kustanna Kreikan velkoja, ei takaa Portugalia, ei Suomen tapaan ole Lipposen päätöksella 16 vuoden ajan maksanut viiden unionin suurvallan unioinimaksuja, 74 miljoonaa euroa vuosi, jälleen vuoden 2011 budjetissa, vaikka perussuomalaiset ainoana puolueena vastusti ja saivat toki ensi kerran puhemiesneuvoston päätöksellä asiassa äänestää, Kataisen vastustuksesta huolimatta. Alunperin riippa oli 450 miljoonaa markkaa. Ruotsipa ei toteuta Ruotsin kouluissa pakkosuomea, vaikka suomenkielisiä ja suomalaistaustaisia on yli suomenruotsalaisten määrän, ei palauta 1500-1800-luvuilla suomalaisten hakkapeliittojen eturintamataistelujen ansiosta hankkimia sotasaaliita Tukholman kuninkaallisista hautaholveista. Jopa 250 000 siviiliä, soturien perheitä kuoli nälkään, kun miehet ja hevoset pakkovietiin Venäjän ja Keski-Euroopan sotiin. Oman sukunikin mies hevosineen. Ruotsi ajoi alas asevelvollisuusarmeijansa ja luottaa Suomen puolustukseen ja Suomen kykyyn kouluttaa Ruotsin armeijaa Dragsvikissä ja Obbnäsissa.

    Turhaan maailma ja Ruotsi kärjessä raivoavat Suomelle ja perussuomalaisille.
    Ruotsin ent. sotalapsi, evakko, sotavangin lapsi

  7. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Morojens!
    Palailen pikkuhuljaa tuolta toukotauolta sähköeetteriin. Lähes kyllästymiseen asti on saanut kuunnella Radio Suomea, kun kuitenkin paras kaikista, noin info mielessä. Eli nyt olisi sitte demareiden vuoro jakaa kortit ilmoittamalla Vihreiden tapaan ylitsepääsemättömät omat ehtonsa tai sen, että demarit eivät lähde ollenkaan Kataisen tunnusteluihin. Tämän jälkeen tunusteluita jatkaisi Urpilainen, joka tekisi Soinin kanssa uuden kansan mielipidettä vastaavan kässärin. Ja mitkähän olisivat apupuolueita siinä koaliitiossa…
    Ylämummoo veivaten…. HK

Jätä kommentti

css.php