Sanomattomia uutisia

 Juhannuksen aikoihin ollaan vain blogitietojen  varassa. Hämeenlinnan seudulla usein  muulloinkin. Spriilaakson uutisjano on kuitenkin tyydytettävä Juhannuksenakin.

 

 M Vanhanen tuli valittua odotetusti Perheyritysten liiton tj:ksi. Hänen näyttönsä männä vuosilta riittivät kutsumustehtävään. Hän on yrittänyt perustaa perhettä viime vuosina useampaankin otteeseen.

 

 Marista ollaan nyt sekaisin. Eikä se johdu Juhannuksesta. Opposiittiö yritti eduskunnassa kaikin keinoin tehdä Kataisesta kansan johtajan. Hulluja ajatuksia jo ennen Jussia! Kalevalainen kansa tietää, että Pohjan-Akka on se , joka johtaa. Olisi kannattanut Heinäluomankin miettiä tarkemmin lausuntoaan , ennen kotiin menoaan.

 

 Detroitissa ollaan jo vuosia kärsimättömänä odotettu Hämeenlinnan päätöstä avata Kirstulan autokaupan keskus. Sama koskee Saksan autoteollisuutta. Vanajan kuorma-autoteollisuus on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen maailman autojohtajiin. Kehken salainen, maanalainen, raportti ei kerro vielä julkisuuteen, että autokaupan Baabelintornin alle tulee jokaisen automerkin tehdas. Sieltä autot nousevat hissillä suoraan autokaupan tuntemaan Weberkaasuttimen-pisteeseen, keskelle suurinta kysyntää. Työmatkat tehdään maan alle louhittavien metrojen kautta , Koreasta , Puolasta, ja Ameerikan Detroitista ynnä muista lähiöistä. Näin ei maanpinnalle synny lainkaan hiilijalanjälkiä. Täällä Hämeessä kulutus ja logistiikka on muutoinkin maapallon keskeisimmällä kohdalla.

 

 Työsyke hiljenee näin kesällä. Hämeenlinnassa ehkä syksylläkin. Tiltu-malli sai kohtalokseen tulla vääriymmärretyksi Hämeenlinnan ulkopuolisessa oikeusasteessa. Kilpailun pitäisikin muka olla kilpailua? Pitäisikin muka oikeasti kilpailuttaa!!  No.  -Kaupungin johto on kuitenkin reagoinut tapaninsa mukaisesti nopeasti. Seuraavaan oikeusasteeseen ollaan oltu yhteydessä välittömästi, tosin jo etukäteen ja ajat sitten ja paljon ennen päätöstä. Ja pelkästään vain työsuojelullisista syistä. Korostan,- pelkästään työsuojelullisista syistä.

 

 Säätila lämmittää meitä kaikkia. Kalavaleisen kansan tietämys kertoo, että ellei Jussina paista niin saa syödä raakaa tai pilaantunutta!

 

Kommentti artikkeliin “Sanomattomia uutisia”
  1. avatar JM sanoo:

    Kiitos Hannu taas terävistä ja osuvista kommenteistasi. Juttuhan on niin että voidaan puhua ajasta ennen liitosta ja jälkeen liitoksen – eikä siitä ole kauaakaan. Moni asia on auennut täysin uudessa valossa meille blogeja ja keski-Hämettä seuraaville vasta liitoksen jälkeen. Muistan kun HäSa:n etusivulla heti liitoksen jälkeen julkaistiin kuva hymyilevistä liitetyistä ja liittäjästä. Liittäjän hymy oli aitoa, riemukasta voittajan hymyä mutta liitettyjen hymy oli väkinäistä, onnetonta, melkeinpä surumielistä. Ajattelin tuolloin että tästä ei mitään hyvää ainakaan kuntalaisille seuraa, mutta sittemmin huomasin olleeni väärässä. Äänestäjille on nimittäin liitoksen jälkeen ruvennut tihkumaan kaikenlaista äänestystilannetta tukevaa tietoa pääkallonpaikalta ja se on hyvä se. Toivottavasti eivät saa teitä liitettyjä vaiennettua uhkailuillaan.

Jätä kommentti

css.php