Moottoritien kate-info

 Lähes puolet Hämeenlinnan nykyisistä valtuutetuista ei ole osallistunut moottoritien kattamispäätöksentekoon. Liittyvien kuntien nykyiset valtuutetut ja kantakaupungin uudet valtuutetut ovat hankkeesta median ja puoluetovereidensa tietojen varassa. Ihan pihalla vastatakseen esitettyihin kysymyksiin.

Hämeenlinna on halunnut profiloitua asukasystävälliseksi ja avointa tiedottamista pidetään itsestään selvänä. Valtuutetuille on asiasta järjestettävä pikimmiten avoin infotilaisuus. Samalla asukkaat saavat tarvitsemansa tiedon. Tarvittaessa tilaisuuksia on järjestettävä useita.

 Valtuutettujen tulee myös tässä talouden tilanteessa saada tarkat laskelmat yleensä koko hankkeesta, mutta myös kaupungin rahoitettavaksi jäävästä osuudesta. Muutaman vuoden takainen päätös vaatii myös uudelleetarkastelua muiltakin osin. On varmistettava , että hankkeen mitoitus ja visiot vastaavat tämänpäivän ja tulevaisuuden vaatimuksia. 

 Rakentamisvaatimukset ilmastopäästöjen kiristymisen myötä ovat muuttuneet ja yhä muuttuvat oleellisesti. Samoin muut ympäristövaatimukset. Kaikki nämä on tarkistettava ja kalibroitava uusien innovaatioiden , tulevaisuuden ja valtuutettujen vaatimusten mukaisesti. Jopa tiukka kritiikki on hankkeelle hyväksi.

Lisäys Antille 10.01 2010: Kiitos tämämpäivän HäSa kirjoituksestasi! Kokeneena valtuutettuna en toki ole ollut vaatimassa kaavan muutosta tai päätöksen purkua ennen vaaleja tehdyistä päätöksistä.. Tärkeänä pidän edelleen infoa uusille valtuutetuille ja hankkeen tarkastelua kaupungin ja rakentajan näkökulmasta.

26 kommenttia artikkeliin “Moottoritien kate-info”
  1. avatar Irma Taavela sanoo:

    Tervehdys Hannu

    veit juuri kirjaimet näppäimistöltäni..

    Mikäli asiaa nyt kysyttäisiin Hämeenlinnan asukkailta olen varma suurimman osan olleen, olevan sitä vastaan.

    Kyseenalaista on miten asiassa on edetty strategian edellyttämällä tavalla ja asukkaita kuultu.

    Mitä tulee rahoitukseen, tulen itse ja toivon luottamusihmistenkin nyt tarkasti kiinnittävän huomiota ettei luvatusti julkista rahoitusta käytetä millään muotoa tähän hankkeeseen.

    Päivän jatkoa toivotellen
    Irma T.

  2. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Tervehdys!
    Minun käsitykseni hankkeesta on, jotta kaupunki maksaa vain normaalia infraa ja bisneksen pyörittäjät ottavat riskin..
    lopullinen maksumies/-nainen on kauppakeskuksessa poikkeava porukka ostoksineen.
    Hanke on loistava tilaisuus mainostaa myös Hämeenlinnan ja ympäristökuntien tarjontaa, mm. tuotteita, palveluja aina luontoelämyksiin asti,
    niin kotimaisille kuin ulkomaisille turistivirroille.
    – jos homma hoidetaan hyvin ja profiloidaan omaleimaiseksi.
    Se taas tietää talousalueellemme riihikuivaa rahaa,
    myös kaupungin sosiaalimenoihin.
    Tätä hanketta on mielestäni infottu kiitettävästi. Jopa kyselyillä ideoista – kaupunkilaisilta.
    T. Riitta

  3. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moro Hannu!
    Hyvä juttu, että otit asian esille. Tässä taloustilanteessa hanke kuolee kyllä savuihinsa. Lehdestä luin, että kaupungin osuus on n. 7 milliä. Sehän tietäisi kaupungin työntekijöille kolme viikkoa lisää pakkolomaa.
    Ei palella t. Hessu K.

  4. avatar uku sanoo:

    Olisi mukava tietää ketkä yrittäjät sinne aikovat tulla ja haluavat maksaa kauppapaikastaan käyvän hinnan.
    Olisi myös mukava tietää mistä ne lukuisat asiakkaat tulevat, jotka pysähtyvät matkallaan ostamaan tarvikkeita, joita saa halvemmalla lähikaupoista, joiden pihoilla on hyvät parkkitilat.
    Nykyisin halpahalleissa on myös saatavana aivan vertailukelpoista kuranttia tavaraa pilvin pimein.
    No mikäs siinä. Ei kolmen viikon pakkoloma riitä, se pitäisi järjestää joka vuosi tai nostaa veroäyri taas 1 prosentilla.

  5. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Tervehdys uku!
    Keskisen Vesan liikeidea kuulosti paikallispolitiikoista aivan älyttömältä aikoinaan.
    Keskelle ei mitään ja helevetin kauas sellainen spektaakkeli.
    Kuinkas kävi.
    Sinne jonnekin järjestettiin oikein bussitolkulla matkoja ja kauppa kävi.
    Kunta sai oikean kultamunan.
    Tosin pelkäsin jottei Poeka olis niihen naaraiden kanssa peuhatessaan kauhiast pilannut hyvää liikemiesmainettaan ja edelleenkin toivon hälle menestystä.
    Ei me oikke pelkällä pyhällä hengellä eletä.
    HML on keskellä valmista liikennevirtaa, turismia, nyt tulisi paikka johon helppo pujahtaa.
    Jos info hoidetaan hyvin, asiakasvirtaa ohjautuu myös muualle lähialueen mansikkapaikoille.
    Tarvitaan rohkeita yrittäjiä, jotka työllistävät.
    En jaksa uskoa, että moottoritien kattaminen kaupungin veroäyriä nostaa.
    T. Riitta N.

  6. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys!
    Ottamatta vielä tarkemmin kantaa hankkeeseen, tuntuisi oudolta, ellei uudelle valtuustolle järjestettäisi asiasta infoa. Valtuusto on muuttunut, kaupunki on muuttunut. Jos kaikki halutaan integroida ”Meidän Hämeenlinnaan”, pitäisi uusille asukkaille (lähes 20 000) ja uudelle valtuustolle antaa mahdollisuus saada oman organisaation tuottamaa tietoa hankkeesta, mikä on tietyllä lailla massiivisin (160milj eur) Hämeenlinnan historiassa.
    Tämä homma on niitä ” ME-juttuja”, mitkä pitää hoitaa kotiin avoimella tiedottamisella. Uusilla kaupunkilaisilla ja varmaan myös kantakaupungin uusilla asukkailla on paljon aukkoja hankkeen tiimoilta. Tämä voidaan hoitaa hyvin tai ryssiä kunnolla ja lietsoa epäluuloja ja ”kulttuurieroja” vain tiedon puutten vuoksi.
    Lisäksi, liittyneiden kuntien toimintatapaan kuului kysyä ” omalta ” valtuutetulta asiasta kuin asiasta. Nyt pitäisi tietää. Lisäksi tämä valtuusto joutuu tulevissa talousarvioissaan hyväksymään budjetissaan varat niihin menokohtiin, mitkä tulevat kaupungin maksettaviksi.

  7. avatar Heli Jutila sanoo:

    Suhtaudun varauksellisesti moottoritien kattamiseen.

    Koskapa Hannu toit esille, että aiemmin valtuutetuilta saattoi kysellä mitä vain maalaiskunnissa, jatkan vanhaa linjaa ja kysyn miksi Eteläisten ja Hauhon kirkonkylän välille ei ole runsaslumisuudesta saatu latua. Aina aikaismpina vuosina, myös ensimmäisenä Hml talvena, tuo latu on tehty heti lumien tultua. Nyt kuulemma hauholaisten hankkima latukelkka seisaa käyttämättömänä Lammilla, jossa käytetään traktoria ladun teossa. Latu tosi aktiivisessa käytössä aikanaan ja varmasti olisi nytkin. Myös Eteläisten koululaiset kaipaavat latua. Olen laittanut asiassa palautteen netin kautta kaupungille, mutta eivät ole vielä vastanneet.

    Heli

  8. avatar Soili Hakala sanoo:

    Kyllä valtuutetuilla itselläänkin on selvänottovelvollisuus, jos tuntuu siltä, että lisätietoa kaikesta tiedottamisesta huolimatta kaipaa.

    Käsittääkseni ”keskustan laajentamisesta moottoritien suuntaan” ,niin kuin hanketta on kutsuttu, on ollut ja on edelleenkin tiedotusvälineissä infoa kaikelle kansalle ja myös tietämättömille päättäjille. Voipa myös kahlata aikaisempia valtuuston tai kaupunginhallituksen pöytäkirjoja, joista voi seurata asian kulkua eri elimissä. Lisäksi soitto jollekin virkamiehelle voi auttaa tiedonpuutteessa. Mitään uusia valtuustokäsittelyjä ei asiasta tule, koska se on jo kertaalleen päätetty.

    Kaupungin osuushan on infran rakentaminen, jonka hinnaksi arvioitiin n. 7 M€. NCC huolehtii muusta. Lama ei uusimpien lehtitietojen mukaan pelota hankkeen rakentajia, koska kysyntää kauppakeskukselle ja myös asunnoille kuulemma on.

    Näin laman vallitessa on varmasti hyvä, että rakennustöitä ruvetaan jälleen tekemään ja siten torjumaan työttömyyttä.

  9. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys Soili!
    Nythän sinä ihan lämpimiä , näin pakkasella… Toki valtuutetulla on itselläänkin asioista selvänottovelvollisuus, mutta.. Jos tällainen hanke tulee n puolelle valtuustoporukasta ”uutena”, niin edellytän, että siitä riittävän aikaisin infoa järjestetään. Ei tule virkamiesten ja muiden töistä mitään , jos kukin yksittäin kyselee asioita. Eikä asiasta kukaan ole uutta päätöstä vaatinutkaan. Katsotaan vaan ”uusin silmin” miltä nyt näyttää ja saadaan tietoa. Ja toki minua kiinnostaa mitä mikäkin maksaa ja kuka maksaa.
    Tämä on vähän sellainen kulttuurikysymys. Ja rakentamisajankohta olisi varmaan nyt otollinen kaikille osapuolille.
    Ja Helille: Sen latukoneen nykyhistoria on aika satumainen. Mietitään, korjataan, varataan, kuljetetaan ja ehkä joskus sitten tehdään latujakin. Nyt täytyy ottaa huomioon, että olemme tilaaja-tuottaja- mallissa, ja vie kenties pari vaktuustokautta, että hoomma voi ruveta rullaamaan… jotta sitä latua…

  10. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Tervehdys Hannu!
    Arvostan suunnattomasti tiedonjanoasi, se on hyvä juttu..
    Mutta myönnäthän Sinä fiksuna politiikkona,
    että esim. hallituksen puheenjohtaja Vekka, sekä valtuuston puheenjohtaja Kiemunki joutuvat uusina itse myös hankkimaan vastuualueillaan valtavat määrät tietoa aiemmista päätöksistä, jopa ajoilta,
    jolloin kumpikin oli vielä vain iloinen pilke isänsä silmäkulmassa.
    Joutuvat vastaamaan aiempien virhepäätösten vaikutuksista, joista ei enää edes itse piru, saati konsultti ota selvää,
    vaikka kuinka tiedonjanoinen olisikin.
    Siitä on molemmille annettava pojoja,
    että usko parempaan on kummallakin kova.
    En jaksa uskoa etteikö uusilla valtuutetuilla olisi katehankkeesta tietoa, sitä on jopa minulla, taviskaupunkilaisellakin tarpeeksi.
    Infoa ko. proggiksesta on mielestäni tullut todella paljon ja avoimesti
    – aina Janakkalaan saakka aikoinaan.
    Lauantaiehtoota!
    Riitta

  11. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys Riitta!
    Ensiksikin: On aivan kaksi eri asiaa tekeekö päätöksiä kuulopuheiden ja juttujen perusteella vaiko oman organisation tuottaman tiedon varassa. Lisäksi meilläkin on valittu pj:t jotka johtavat kokouksiaan, mutta myös esittävät toiveita siitä, miten laajasti asioita esitellään infoissa ja kaupunkilaisille yleensä. Minä en ainakaan tiedä asiasta lehtikirjoitusten perusteella riittävästi. Ja varjelkoon Luoja meitä siitä, että valtuustomme koskaan tekisi päätöksiä kuulopuheiden pohjalta. Jotensakin ajatuksen juoksusi taisi jäädä ensikommenttisi vangiksi tässä infoasiassa. Ajattele nyt kaupungin organisaation sijasta kaupunkia yrityksenä. Tulisit ”uutena duuniin” ja edessä olisi 160 milj projekti yhteistyökumppaneiden kanssa. Sitten sinulle sanottaisiin, että vuosia sitten laitettiin alulle ko hanke, jotta jos asiasta jotain haluat tietää, niin mene kirjastoon ja lue vanhoja lehtiä, ellet vielä tiedä asiasta tarpeeksi. Organisaatio ei sinua infoa! Oisko fiksua?
    Iisakki tuolla keskustelupuolella jo infon lupaili. Hieno homma, näin sen pitää mennä. Kyllä ne meidän pj:t osaa, Riitta!

  12. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Terve Hannu!
    Lisäinfo ei ole ollenkaan pahasta, jos jotakin uuttakin vielä entisen infon lisäksi on tiedossa ja valtuutetuillehan kertaus on opin äiti.
    En osaa leimata alueen lehdissä painettua kaupungin ja rakennuttajan infoa pelkiksi kuulopuheiksi.
    En minä mainitsemistasi kuulopuheista mittä tiedä, kun en sellaisiin luota.
    Ne ovat vähän kuin leikki,
    että yksi kuiskaa seuraavan korvaan jotakin, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä kuulee ja ymmärtää väärin jatkaen seuraavalle ja niin itse alkuperäinen asia on muuttunut ihan muuksi.
    Niinhän se meni kai..
    Kun minä menin duuniin ihan oikeasti tekemään kymmenien miljoonien (per vuosi) projektia, piti aloittaa nollapisteestä, josta kasvatin toimivan systeemin, tiedän Hannu, miten homma toimii.
    Bisneksen teosta voisin pitää Sinulle ilman piirtoheittimiä muutaman tunnin luennon kylmiltään ja luulenpa,
    että saattaisit yllättyä, miten ajan tasalle päivitettyä se on.
    Teoriat ovat sitten ihan eri juttu.
    Ehkä olen jäänyt vangiksi innostukseen, että kaupunki on aikanaan tehnyt hienon päätöksen kateprojektiin lähtiessään.
    Jatketaan harjoituksia Hannu!
    T. Riitta

  13. avatar Satu Leppänen sanoo:

    Sunnuntai aamupäivää!

    Olen Hannun kanssa samoilla linjoilla, että lisäinfo on ehdottomasti tarpeen. Jos kaupungin kustannukset kyseisestä hankkeesta on 7M€, onko siihen huomioitu viheralueiden teko, puistot ja ”imago” mitä tarvitsee rakentaa kun koko kate ja kauppakeskus on valmis. Tuo summa ei tule riittämään kaupungille. Yllätyksiä tulee vastaan, näin uskon. Viheralueiden rakentaminen ei ole halpaa.
    Odotellaan Yhla:n kokouksesn jälkeen jos saisimme uutta tietoa hankkeesta.

  14. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Tervehdys Satu!
    Imago on yksi brändin osatekijä.
    Yritys luo sitä tuotteistollaan, joka eroaa muista. Maine taas liittyy hyvin merkittävästi arvioon, jonka asiakkaat mitoittavat yrityksen palveluiden ja tuotteiden tasolla.
    Sitä ei kaupunki voi ostaa.
    Oikein mukavaa sunnuntaita!
    T. Riitta

  15. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Tervehdys!
    Onko kukaan miettinyt, mihin tätä kolossia tarvitaan? Kaupungissamme on riittävästi kauppoja, ravintoloita ja hotellihuoneita. Jos siitä tehdään kauppakeskus, mitä tapahtuu Anttilalle, Tavastilalle ja koko Tiiriölle? Markkinat kasvavat hyvin hitaasti. Aina kun rakennetaan uutta kauppapaikkaa, joltain vanhalta loppuu happi.
    Rakennus ei voi olla turistirysä, ellei se ole 700 vuotta vanha eikä tahdo kannattaa sittenkään. Ei kai kukaan ajele Linnatuuleen katsomaan, millainen on moottoritien päälle rakennettu K-kauppa.
    Vanhat kunnallismiehet uskovat, että rakentaminen laman aikana on parasta elvytystä. Viime vuosituhannella niin varmaan olikin, kun rakentajat olivat verokirjalla töissä rakennusliikkeessä. Nykyään rakennusliikkeellä ei ole töissä kuin kustannuslaskija ja projektin vetäjä. Virolaiset timpurit laskevat saksalaisesta sementistä tehtyä betonia, ja puolalaiset putki- ja sähkömiehet vetävät vesisähköjohtoja.
    Pientalorakentaminen on eri juttu. Jos kaupunki myisi puolen tuhatta omakotitalotonttia satasella, paikalliset yrittäjät ja yritykset saisivat piristysruiskeen ja tarvikkeet tulisivat pääosin Suomesta.
    Niin, miksi moottoritie pitää kattaa?
    Hyvää tarkoittaen t. Hessu K.

  16. avatar Marianne Koivisto sanoo:

    Hessun kanssa samoilla linjoilla, onkohan sittenkään saatu riittää infoa ja jos ollaankin, tulisiko näinkin isoa projektia tutkailla vielä vähän tarkemmin. Päätös asiasta on tehty ennen nykyistä lamaa. Kotimaisen työn kannalta hyvä, mutta jos tuodaan virolaisia se tekemään niin ?

  17. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys!
    Rakentamiseen liittyy valitettavasti nuo Heikin kirjoittamat riskit. Kuitenkin projekti olisi kullan arvoinen lamantappaja, mikäli kaikki menisi hyvin. Kuten tuossa aiemmin jo pohdin, nuo kaupungin ja kaupungin yhtiöiden projektiin sitoutuvat rahat minua eniten askarruttavat. Kun on noita kaupungin tähänastisia luomuksia ja niiden onnistumisia (arvioita euromääristä) jälkikäteen pohtinut, niin kyllä sitä on tullut halu nähdä ja kuulla tämä projektisuunnitelma tarkemmin. Olisi mukava joskus pettyä omiin arvailuihinsa ja todeta, ettei rahaa mennytkään edes suunnitellun vertaa. Liian monta hanketta on kunnissa käynnistetty tietäen, ettei hanketta voi aloituksen jälkeen keskeyttää ja lisäraha on varma.. Mutta muutaman viikon kärsii kummasti odotella sitä infoa.
    Ja tuo maine ja kunnia.. Muutama vuosi sitten oli mainetta ja kunniaa, kun omisti ökykatumaasturin. Hetkessä mittarit heilahti toisinpäin. Fiksu kaupunkikeskustan rakentaminen tuntuu kuitenkin aina turvalliselta. Ainakin tähän asti…

  18. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Hämeenlinnan valtuusto hyväksyi äänestyksen jälkeen moottoritien kattamisen mahdollistavan kaavamuutoksen valtuustokauden 2001-2004 loppupuolella.

    Kun kaavaa koskevat valitukset on nyt hylätty, ei rakentamiselle ole estettä. Eri asia on, onko kattamiselle tarvetta.

    Kaupungilta tarvittava rahamäärä arvioitiin aikanaan 7 miljoonaan euroon. On oletettavaa, että kuluneet reilut puolenkymmentä vuotta muuttavat summaa. Suuremmaksi?

    Vanhoissa suunnitelmissa on ainakin yksi puute – massiivinen rakennelma ei sisällä autoliikenteen matkakeskusta. Suomeksi linja-autoasemaa. Nyt on sopiva hetki paikata tämä puute.

  19. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Terve Seppo!
    Hyvä huomio tuo autoliikenteen matkakeskus.
    T. Riitta

  20. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys!
    Kaikki tuollaiset uudet ideat ovat tervetulleita. Tosin kai ne ”piirustukset” ovat jo niin sitovia , ettei muutoksia hevin saa aikaan, – hyviäkään. Mahtaisikohan se matkakeskus olla niin ”tuottamaton” , ettei se kiinnosta ketään? Paikkana aivan oiva varmaankin. Mitähän siihen seuraavien siltojen väliin saisi?

  21. avatar vainio marjaliisa sanoo:

    Hyvä Hannu. Blogisi on täyttä asiaa ja sivusta seuranneena oletan olevan päivänselvän että josssakin tilaisuudessa hanke otetaan keskusteltavaksi. Tavalliselle kaupunkilaisellakaan ei riitä joku apulaiskaupunginjohtajan lyhyt kommentti asiasta.
    Jos ajattelee tämän valituskierroksen kulunutta aikaa positiivisesti niin aika on kypsyttänyt mielikuvia ja siitä on hyvä esimerkki Seppo Rehusen nostama matkakeskusidea.
    Itse olen pari viimeistä vuotta ns kakkosomaishoitjana ajanut
    tiiviisti Hämeenlinna-Tampere väliä ja joka kerta edelleenkin ihmettelen Ideaparkin olotilaa keskellä ei mitään. Eikö palvelutoiminann tule olla siellä missä on ihmisiä eikä päinvastoin. Uusi liikekeskus kasvattaisi alueen palveluimagoa ja tiedän että se saisi asiakkaita lähiseudulta aina Riihimäkeä
    myöten. Nykysin esimerkiksi riihimäkeläiset suuntaavat matkansa pääkaupunkiseudulle, Ikeaan jne. Kapunkikuva muuttui jo 1960 luvulla kun moottoritie linjattiin halki kaupungin joten ei tämä kattaminen ole muuta kuin jatke silloin alkaneelle muutokselle.

  22. avatar Soili Hakala sanoo:

    Hyvät Hannu ja Seppo, ideanne linja-autoaseman/matkakeskuksen sijoittamisesta moottoritien katteelle tai sen tuntumaan ei ole uusi. Tätäkin asiaa selviteltiin huolellisesti, niin kuin tapana on isoja projekteja suunniteltaessa.
    Lainaan vain ohessa kh:lle osoitettua 12.10.2004 päivättyä kirjettä, joka koski Hämeenlinnan Linja-autoasemakiinteistön ja kaupungin välisen vuokrasopimuksen jatkamista:

    ”Suunnittelukeskus Oy selvitti vuonna 2003 Hämeenlinnan keskustan laajentumishankkeen yhteydessä linja-autoaseman sijoitusvaihtoehtoja. Johtopäätös oli, että keskustan laajentumishankkeen yhteydessä ei ole tullut esille asioita, jotka puoltaisivat linja-autoaseman tilavarauksen sijoittamista uuden laajennusalueen yhteyteen.

    Linja-autoyritykset ja Oy Matkahuolto Ab puoltavat linja-autoaseman sijoittumista nykyiselle paikalleen. Linja-autoasema sijoittuu jalankulkuetäisyydelle kaupalliseta ja hallinnollisesta keskustasta, se on helppo saavuttaa pääväyliltä ja siellä kohtaavat matkakeskuskonseptin mukaisesri bussien kaukoliikenne, seutuliikenna ja paikallisliikenne sekä taksit.”

    Kaupunginhallitus päätti jatkaa vuokrasopimusta 15 vuodella. Se on siis edelleen voimassa. Mielestäni voimassa ovat toistaiseksi myös liikenneyrittäjien ja asiantuntijoiden esittämät perustelut linja-autoaseman sijainnille.
    Etelärannan rakentamisen yhteydessä, kun sellainen taantuman hälvettyä alkaa, tulee varmasti uudelleen arvioitavaksi myös linja-autoaseman alueen kehittäminen.

  23. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Kiitos Soili infosta linja-autoas.!
    T. Riitta

  24. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Soilille

    Vuodesta 2003 on kulunut kohta jo seitsemän vuotta. Kirjoitat myös mahdollisen Etelärannan rakentamisen muuttavan tilannetta linja-autoaseman nykyisen alueen osalta.

    Toistan, että juuri nyt on sopiva hetki harkita uudelleen kaukoliikenteen, seutuliikenteen ja paikallisliikenteen linja-autoaseman sekä taksiaseman/taksiasemien sijainti Hämeenlinnassa.

  25. avatar Irma Taavela sanoo:

    Huomenta päivää!

    aihe puhututtaa tuolla toisellakin puolella ja joitakin varmaan jo kyllästyttääkin. Aiemmista kommenteista päätellen jutustelu kestänyt jo kohta kymmenen vuotta. Ylempänä kommentissani tuon esiin kriittisyyttäni julkisen rahan käyttöön ko. hankkeessa. Yhteiskunnan tehtävä ole aina lähteä pelkästään hyväntekijäksi tällaisiin projekteihin, ei edes pelkällä infran osuudella, ainakaan epämääräisin hyötyodotuksin kun rahaa ei kaupungissa ole edes ”syötäväksi”.

    Linja-autoaseman siirtäminen saattaisi todella olla järkevää, mutta rammaksi keskustan alue tulee jäämään, ellei henkilöjunia saada sinne myös. Bussiyhteydet tms. rautatieasemalta keskustaan eivät korvaa niitä tärkeitä minuutteja joidenka perusteella ihmiset kulkureittinsä ja liikkumisvälineensä ratkaisevat. Onko alueella pitkään asuneilla ”silmä jo tottunut” liiaksi tähän puutteeseen ja vain hyväksytty epätyydyttävä olotila?

    Kaupungin päättäjien pitää ottaa vastuuta tulevaisuudesta ja sen ympäristöasioista, ei vain siellä missä on helpointa puuhastella. Vanajaveden suojelu on tärkeää, mutta kokonaisuuden kannalta paljon tärkeämpää on alueen ihmisten julkisten käytön lisääminen.
    Asioita ei aina välttämättä ole järkevää tehdä samoin mallein kuin kymmenen vuotta sitten. Maailma ympärillä on muuttunut ja tulee jatkossakin muuttumaan vähintään samalla vauhdilla. Riitan tyyliin uskaliaita ja hullulta kuulostavia hankkeita tarvitaan. Onko niitä kuitenkaan muilta kopioidut tai vanhentuneet mallit mitä Hämeenlinnassa kovin suositaan tuosta Tiltusta lähtien…

  26. avatar Soili Hakala sanoo:

    Sepolle

    Linja-autoasemarakennuksen vuokra-aikaa on jäljellä 5 vuotta, koska kaupunginhallitus päätti jatkaa linja-autoasemakiinteistön vuokrasopimusta v. 2005 mainitulla 15 vuodella.Mootoritien katesuunnitelmat ovat valmiit niin kuin sopimukset yhteistyökumppanienkin kanssa. Tuntuisi aika epäuskottavalta, että matkakeskusta ruvettaisiin tässä vaiheessa ahtamaan valmiiseen asemakaavaan. Myös rahoittajia ei liene näköpiirissä.

    Etelärantaa paraikaa suunnitellaan, joten olen edelleen samaa mieltä, että linja-autoaseman kohtalo ratkaistaisiin samassa yhteydessä kaupunkikuvaankin paremmin sopivaksi.

    Muuten tutkaillessani asiaa koskevia kannaottoja luin jostakin, että linja-autoaseman sijainnista on kaupungissamme väännetty kättä jo useita vuosia. Sama kadenvääntö tuntuu jatkuvan täällä keskustelupalstallakin.

Jätä kommentti

css.php