Mustaa huumoria

 Aluetoimikunnat, turvapaikanhakijat, Talvisodan 70-v muistovuosi ja Itsenäisyyspäivä! Tämä yhtälöhän on kaikkien eduksi!

 Aluetoimikunnille on pohdittu tehtäviä. Kerroin niistä aiemmin ,”Päivää, Teille tulee pakolainen”-blogissani (10.03 2009). Nyt on tehtäviä lisää. Ydin-Hämeen aluetoimikunnan , Lammilla, tulee yhdessä Ronnin ”pakolaisten” kanssa katsoa Itsenäisyyspäivänä Tuntematon sotilas. Kysyä heiltä, miten paljon pahempia taisteluita heillä oli, kun tänne päätyivät. Ja miksi itenäisyys on täältäkäsin helpompi hankkia.  Opettavaisia tarinoita varmaan molemmin puolin, evakkotaipaleineen. Ne kirjataan sitten yksien kansien väliin ja tieto toiselle aluetoimikunnalle ja kaupungin hallitukselle. Sieltä uniikki selonteko valtuuston kautta suoraan Konfliktintutkimuslaitokselle. Täsmätiedon voi Ahtisaari käyttää heti Afganistanin-sodan lopettamiseen. Ja se mitalisade..

 Pelkkää kurjuudessa rämpimistähän ei aluetoimikuntien toiminta voi olla. Näin Joulun alla toisten kulttuureihin tutustumiset ovat selviö. Retket joulukinkun alkulähteille, maatilalta teurastamon kautta joulupöytään kostuttavat molempien silmiä. Ja se yhdessäolo ja kanssakäyminen. Vielä kun saataisiin puoli metriä lunta ja  päästäisiin sukujen ja heimojen voimalla hakemaan kuusta aidosta metsästä, Hämeen heimoliiton johdolla. Aijai, mitä kulttuurimatkailua.

 Joulunäytelmä. Se luo tunnelman. Tiernapojat yhteisnäytäntönä! Poliisi kävi kyllä ensimmäiset vapaat harjoitukset keskeyttämässä jokunen viikko sitten. Eikä tällä kertaa tarvi tuhkaämpäreihin kajota. Lammilaiset kun olisivat valmiita muutoinkin vähentämään hiilijalanjälkiä.

 Keväthankien hohtaessa kansalaispiiri avaa uuden tapahtuman. Sekin aloitetaan tietty Lammilta.  -Mustan huumorin ilta! Aluksi kokonnutaan Ronniin vaihtamaan kulttuureiden parhaimmat vitsit. Sieltä jatketaan pitäjä  kerrallaan, kunnes valtakunnallinen tapahtuma Verkatehtaalla vetää väkeä jo valtakunnan rajojen ulkopuoleltakin. 

 Ja kuka enää sanoo, ettei aluetoimikunnilla olisi tehtävää ja turvapaikanhakijat meille rikkaus?

49 kommenttia artikkeliin “Mustaa huumoria”
  1. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Kuinka alas mahdat vielä vajota, Hannu!

    Kyllä aluetoimikunnalla olisi ihan oikeitakin tehtäviä, myös Ronniin päin, mutta suurin este taitaa olla kepun sementoimat rasistit toimikuntaan.

  2. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Hyvää Itsenäisyyspäivää Erkki!
    Minä kun oikein miettimällä niitä uusia aluevaltauksia aluetoimikunnille, ja Sinä noin masennuit! Valtuustossakin äänestin lisärahojen puolesta ja omia olen kehottanut toimeliaisuuteen. Rasisteja ei meidän joukkueesta löydy. Uutta innovatiivista ajattelua kylläkin. Kun aluetoimikunnat joutuvat melkis ilman rahaa toimimaan, niin silloinhan sitä rahaa voisi hankkia vaikka uusilla ideoilla. Laita Sinäkin jokunen. Yhteistyöterveisin, Hannu

  3. avatar huumorista(si) tykkäävä sanoo:

    Hei, Hannu

    Yritin etsiä sitä ”Päivää, Teille tulee pakolainen”, vaan en löytänyt mistään. Olisikohan tuo Strömbergin Erkki pyytänyt poliisia poistamaan sen 🙂 ?

    Neuvotko, miten sen löytää? Mutta kun aloin vasta syyskesästä lukea näitä blogeja, niin nyt etsiessäni huomasin, että sinähän olet kirjoittanut silloin talvella hurjan määrä juttuja ja monet niistä niin villin hauskoja, sellaisia positiivisia, ilolla tehtyjä, etten raaskinut kaikkia eilen lukea. Säästin synkempien hetkieni ratoksi. Kiitos, Hannu.

  4. Tervehdys!
    Ne ei kaikki varmaan mahdu blogirivistöön. Laita Googleen:  Päivää, Teille tulee pakolainen – Hämeenlinnan toivo ,niin sieltä se löytyy. Ja että on osunut nappiin, näin jälkikäteenkin sanottuna….
    T ,Hannu

  5. avatar huumorista(si) tykkäävä sanoo:

    Ahaa, nyt sekin selvisi, miksi ne raukat joutuu kantamaan päivät pitkät rotevia mäyräkoiria kaupasta kotiin niin, että käsivarret on venyneet jo kyynärpäistä vinkkeliin.

    Kaikki johtuu vain siitä Lammin pilaantuneesta juomavedestä. Varmaan on pakko pestä hampaatkin Lapin kullalla. Asian nurja puoli on sitten se, että tämä sinänsä kunnioitettava terveystavoite tuppaa saamaan joskus vähän raisujakin muotoja. Vaan keskussairaalassahan nekin entisöidään.

    Ja Erkille tiedoksi: en ole ”kepun sementoima rasisti”, vaan ihan puolueeton ja itsenäinen yrittäjä tällä alalla.

  6. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Olen jo aikaa sitten tuonut aluetoimikunnalle ”haasteita” ihan suoraa sihteerille, senkun panevat toimeksi.

    Aluetoimikunnan vara pj (kepu) aikoinaan vaati: ”eihän niitä vaan kirkolle tule, järjestetäänhän niille oma ruokahuolto sinne Ronniin, jotta eivät kirkolle tule, herättämään yleistä pahennusta”.

    Tämä tapahtui julkisesti Turvan talolla yleisötilaisuudessa.

    Minä tulkitsen tälläiset puheet rasistisiksi, innovaatiota en löydä.

  7. avatar utsiva sanoo:

    Mukava olisi kuulla vaikkapa vain muutama, tai miksei kaikkikin aluetoimikunnalle jättämäsi haasteet. Voisitko kertoa ne täällä? Kiitos.

  8. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Annan toki aluetoimikunnalle työrauhan tehdä työnsä myös niiden minun ”puukkaamien ” alotteiden parissa.

    Niitähän ei toimikuntakaan täällä palstalla käsittele, niin enkai minäkään.

    Täällä kyllä voitaisiin keskustella koko aluetoimikunnan aikaansaannoksista ja sen tarpeellisuudesta.

    Jos olet aluetoimikunnan jäsen saat tiedon sen sihteeriltä, hänhän kokoukset valmistelee.

  9. avatar Juhani Nikkanen sanoo:

    Haloo Erkki ja muut kirjoottajat !
    Eihän sellaista aluetoimikuntaa koskaan ole ollut tarkoitus pitää pystyssä kuin ,vaan vajaa vuosi. Otettiin rahat pois ja ollaan hiljaa. Höpö juttu koko lautakunta. Loput rahat on tarkoitus laittaa kommunistitalon katon paikkuuseen Lammille , pääsee Erkkikin pitämään sateella kokouksiaan.Hyväveli porukka päätti tämän jo toukokuussa. Taisi tulla ”Haloset ”,kun tieto ei ole kulkenut . Hiihtokelejä odotellessa,,

  10. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys!
    Noille aluetoimikunnille olisi oikeasti tehtäviä, mutta sekin vaatisi enemmistön yhtenevän näkemyksen asiasta. Itse sanoin kutaliitoksen kynnyksellä, ettei sellaisilla toimielimillä ole mitään virkaa, joilla ei ole rahaa ja sitä myöten päätäntävaltaa. Näin on käynyt. Nyt pitää siis hankki rahat vaikka konfliktintutkimuslaitokselta. Tai ”Mustan huumorin tapahtumasta”. Tai…
    T Hannu

  11. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Sitä oikkeen nauttii kun huomaa jonkun olevan ”todella pihalla” kuten ”toveri katonpaikkaja” Nikkasen.

  12. avatar Juhani Nikkanen sanoo:

    Hyvä Erkki !
    Mitähän sinun aluelautakunta on vajaan vuodenaikana saanut aikaan?
    Tiemäärärahat on jaettu ja nyt lohkaistiin Lammin uimahalliin käyttörahoihin suurin osa, kyllä hymyilyttää tietosi asioista . Kannattaa kirjootella Erkki vaikkei asiastata mitään tietäisikään. Näinhän toveri vasuri aina tekee. Ellei ole täyttä annettu ei voi täyttä vaatiakaan,,,,,,

  13. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Hyvä Juhani Nikkanen:
    Kun en ole aluelautakunassa enkä toimikunnassa en ymmärrä kirjoittamaasi.

    Minulla ei tietääkseni ole omaa lautakuntaa, mutta jos tiedät sellaisen olevan, kertoisitko minullekin, kiitos!

    Itsekin ihmettelin miksi moisia ”aluedemokratian kukkasia” aluetoimikuntia perustettiin.

    Onhan niissä kahdessa toimikunassa yhteensä 32 jäsentä nostamassa kokouspalkkioita ja näyttävät keksineen kokousmatkailunkin ihan Hamkin malliin. Rahat ei vaan riittäneet Kiinaan täytyi tyytyä Korpilahteen.

    Se että Hassinen haluaa asian niin tuoda esille, jotta Lammin uimahallin avaaminen olisi vienyt aluetoimikunnan rahat, on kai hänen keksintönsä, hätävalhe kun ei älynnyt määrärahoja pudjetoida tälle vuodelle.

    Olihan uutisoitu jotta avajaiset siirretään seuraavalle vuodelle, vaikka hallin rakennus oli aikataulussa ja valmistui kuten pitikin marraskuussa.

    Mutta näinhän politrukit saavat liittyneitten kuntien paikallismeuhkaajat vastakkain, ja isot lusmut pääsee pälkähästä.

    On muuten kiva käydä uimassa uudessa hallissa, ihan tossa naapurissa, sekös sua vituttaa!

  14. avatar Juhani Nikkanen sanoo:

    Morjes Erkki !

    Ketähän mahtaa , todennäköisesti asun uimahallia lähempänä kuin sinä ja satun käymään joka päivä uimassa ,mutta sinua ei siellä vaan ole näkynyt, olet kai yöuimari kun ovet ovat kiinni? Olenkin ihmetellyt sitä punaista vettä aamuisin altaassa,mutta nythän se selvisi, luet uidessasi jäsenkirjaa mennen tullen. Pitääkin kloorausta lisätä jotta punaväri häviää ainakin päiväksi kun” kykypuolueen” uimarit tulevat. Joku roti sentään,,,

  15. avatar kuikkeli sanoo:

    Erkki ja Juhani, miltä Lammin uimahallissa uiminen on maistunut?

    http://www.tapioarjo.com/tiedostot/kahvit1%5B1%5D.pdf

  16. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    kiitos ihan kivalta tänäänkin maistui uiti jo aamulla ja illalla, ja aina aukioloaikaan.

  17. avatar Juhani Nikkanen sanoo:

    Heippa vaan kuikkeli ja muut !

    Tosi hieno halli ja puitteet loistavat. On mukava uida ja etenkin olen mielissäni siitä kun , AUKIOLO AIKAAN AINA ymmärtävät polskutella ,maksaahan se lisä kloorauskin kaupungille euroja lisää. Säästöjä tulee kun järki voittaa täällä Lammillakin. Luulevat pian meitä rasisteiksi tai jopa” Fasisteiksi” jos lakeja ei noudateta. Kelit alkaa muuttua , eiku kuurnaan lisää mallasta,,,,

  18. avatar otsikon mukaisesti sanoo:

    Tuo Kuikkelin tarjoama linkki oli todellista ”mustaa huumoria”, kuten otsikkokin edellyttää.

    En voinut olla nauramatta.

  19. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Viime viikolla olisi ollut tilaisuus aluetoimikunnan ainakin sen lammilaisjäsenten tulla kuorestaan mutta yhtä vaille kaikki loistivat poissaolollaan.

    Ronniin oli koottu keskustelupaneeli johon oli paikalle saatu Kanta Hämeenlinnasta TE- kekuksen ja SPR edustajat. Paikalla oli pakolaiskeskuksen johtaja, vara johtaja, vara vara johtaja ja aikuisohjaaja.

    Tilaisuudesta oli tiedotettu paikallislehdissä.

    Miksi aluetoimikunta ei ollut paikalla, edes sen lammilainen varapj?

    Missä olivat aluetoimikunnan muut seitsemän lammilaista jäsentä mukaanlukien toimikunnan vara pj?

    Itse paikallaolleena ihmettelen miten aluetoimikunta sanoo profiloituvansa alueeelisten asioiden hoitajana kun ei sitten paikalla olla kun asioista puhutaan.

    Yhden aluetoimikunnan jäsenen joukosta tunnistin ja mahtoi olla enemmän muiden sidosryhmien kautta paikalla, hän ei ainakaan mitenkään julkituonut jotta olisi paikalla nimenomaan aluetoimikunnan ainut lähetetty edustaja.

    Tulkitsen tällaisen toiminnan tai toimimattomuuden lähtevän rasistisista aluetoimikunnan jäsenten näkemyksistä.

    Siksikö yrität epätoivoisesti ”mustaa huumoriasi vääntää” Hannu Kärpänen kun vaatimanne (kepu) aluetoimikunta toimii tällätavalla?

    Olet Kepun ryhmyri, odotan vastaustasi, ihan asiallisesti, kiitos!

  20. avatar kuka maksaa? sanoo:

    Strömberg kirjoitti Ronnin kokouksesta:

    ”Paikalla oli pakolaiskeskuksen johtaja, vara johtaja, vara vara johtaja ja aikuisohjaaja.”

    Kuinka montaa henkeä varten tarvitaan kolme (3) johtajaa ja jos on ”aikuisohjaaja”, niin varmaan sitten on olemassa myös lapsiohjaaja/lastenohjaaja, ym. ym.?

    Ja kuka tämän kaiken maksaa? Me veronmaksajat tietysti.

    Kun tämä ei-rasistinen Strömberg kerran oli paikalla, jonne kaikki me blogien lukijat emme sentään voineet mennä, niin miksi hän ei ei kerro, mistä siellä keskusteltiin?

    Varmaan siksi, että se olisi jo positiivista toimintaa ja stalinistityyliin sopii paremmin ihmisten haukkuminen rasisteiksi.

  21. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys Erkki!
    Ydin-Hämeen aluetoimikunnan puheenjohtaja on kok ja kh:n edustaja sosdem. Puheenjohtaja viitoittaa linjaa mihin osallistuvat. Siinä minun toiveeni ovat mitättömiä heidän ajatustensa kanssa. Olisihan se kiva, että näyttäytyisivät siellä, missä on miestä mustanaan, eikä siellä, missä ei ole ketään. Näillä aatoksilla toivon heille aktiivisuutta.
    T Hannu

  22. avatar hyi olkoon! sanoo:

    Sinähän käytät rasistista kieltä: ”miestä mustanaan”. Etkös tiedä, että suomalainen sana ”musta” on rasismina hylätty ja poistetaan ihan kohta sanakirjoistakin. Minäkään en enää ensi keväänä uskalla panna mustajuuria maahan. Mustalle makkaralle tämä tulee olemaan kova kohtalo. Parhaillaan perustetaan puutarha-alan työryhmää miettimään, mikä nimi annettaisiin mustaherukalle, jotta ei tarvitsisi repiä kaikkia pensaita pois maasta. Mustikka juuri ja juuri menettelee. Mustan kissan nähdessään ei saa enää sylkeä jne.

    Mutta yksi hyvä puoli asiassa on: tämän jälkeen ei yhdessäkään perheessä tule enää olemaan mustia lampaita.

  23. avatar Juhani Nikkanen sanoo:

    Huomenta !

    Mitähän sellaisella aluetoimikunnalla tekee jolla ei ole valtaa, eikä liion rahaakaan ja jos sitä näennäisenti budjettiin varataan , se niistetään kokoomuksen ja demarien toimesta pois. Tämä toiminta on demokratian ”irvikuva ” Muutos tulee seuraavissa vaaleissa, kun ”hyväveliporukka” on haaskannut veronmaksajien , kaupungin ja valtion rahat sekasortoiseen tilaaja ,tuottaja malliin. Juridisesti kaupungin varoista vastaa henkilökohtaisesti hallituksen jäsenet. Kyllähän siellä on varakkaita liikennöitsijöitä -ym, muita raharikkaita ,- eipä hätää. Vastuuseen vaan niin kuin me muutkin. Haloo ! vaalityö on jo alkanut. Joulun alkua.

  24. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Pyynnöstänne yritän nyt kertoa arvoisat nimimerkit ja puskasta ampujat!

    Pakolaiskeskus Lammilla työllistää 25,5 henkilöä.

    Tuo puolikas tulee siitä että koko puljun johtajalla on toinenkin pakolaiskeskus Hämeen SPR alueella johdettavanaan. Hän on itse pakolaistaustainen, nimeä en tässä ulkoa osaa kirjoittaa mutta hänhän on ollut julkisuudessa. Mahdollisesti Hämeenlinnan kantakaupunkiin tai sitten Hauhon Mäntykotoon perustettava osasto tulee myös hänen johdettavakseen.

    Käytännön johtajuutta Lammilla hoitaa em varajohtaja Ari Saarinen Hauholais-syntyinen nyttemmin lammilaistunut rauhanturvatehtävissä ”meriittinsä hankkinut”. Hänen sotilaallinen täsmällisyytensä ja ulkoinen olemus on jo järjestystä ylläpitävä ja rauhoittava tekijä.

    Saarisen poissaollessa johtajuudesta vastaa Jaana (taas vaikea sukunimi) niminen keskuksen työntekijä.

    Edellämainitut henkilöt jakavat esimiesvastuun tässä 25.5 henkilön työyhteisössä. Minusta on hyvä että on selkeä ”hierarkia” ja ”selvät sävelet” kuka kulloinkin on vastuullinen. Keskuksessa on aina joku paikalla koska sinne on majoitettu alaikäisiä ilman holhoojaa tulleita. Siksikin ohjaajien määrä on suuri hehän tekevät keskeytymätöntä kolmivuorotyötä.

    Keskuksen henkilökunnasta 20 asuu nykyisessä Hämeenlinnassa, siis mihin Lammikin kuuluu ja maksaa tänne veronsa. Loput jakaantuvat lähikuntiin Lahden suuntaan ja Janakkalaan.

    Siis kysymyksessä on lammilaisittain aika iso työpaikka ja työllistäjä ja nimenomaan kun paikkakuntalaiset siis hämeenlinnalaiset ovat saaneet nämä työpaikat.

    Voisi verrata esim seudulle tulleeseen talotehtaaseen joka työllistää suunnilleen saman verran mutta puolet onkin virolaisia jotka ei tänne veroja maksa eikä palkkarahojaan jätä.

    Edellämainittujen lisäksi paikalla tilaisuudessa oli Liesolainen (Lammilainen) Ulla Vuorenpää joka ”tittelikseen” ilmoitti aikuisohjaaja. Jos kaipaat tarkenpaa ammattijakaumaa kysy suoraan keskukselta.

    Tilaisuudessa kuulimme keskuksen toiminan esittelyn henkilökunta kuvauksen ja muuta tietoa pakolaisuudesta ja pakolaisista.

    Tilaisuudessa sai vapaasti esittää kysymyksiä ja niihin todella myös vastattiin, ilmeisesti kun vastaajana ei ollutkaan politikkoja ja Hämeenlinna kaupungin virkamiehiä!

    Antoisaa oli myös nähdä tilat joissa pakolaiset ovat majoitetut Ronnissa.

    Kaiken maksajanahan on valtio SPR kautta, tilavuokrat, palkat ja pakolaiselle maksettu toimeentulotuki, joka on noin 10% vähennettynä suomalaisen tuesta. Kun pakolaiset tästä rahasta kustantavat ruokansa, vaattensa yms kulut jää tämä raha paikkakunnalle pääasiassa kolmelle päivittäistavarakaupalle Lammilla. (S-market Pellava, K-market Mallas ja Tradekan Siva).

    En tiedä mitä osaa liikevaihdosta tämä ns ”kauppatuki” näyttelee mutta äkkiä laskien 150-180 pakolaista saa vuodessa yli puoli miljoonaa euroa.
    Minusta sen luulisi jotain kaupassakin tuntuvan. Oletan suurimman osan heille maksetusta tukirahasta menevän kaupoille, kun tuo marjojen ja sienten keräily ei tähän aikaan oikein elätä!

    Se miksi on näin että valtiolle veroja maksavat kokevat tämän ”lystin” maksavansa on meidän eduskunnan syy. Siellähän asia on päätetty juuri näin että maksamme enemmän kuin muut EU maat esim keski Euroopassa ja Ruotsissa tätä toimeentulotukea.

    Suomi on kuuluisa halustaan harmonisoida kaikkea samaksi kuin muualla EU maissa. Tämä on yksi poikkeus siis autojen hinnan lisäksi niin ja viinankin jossa emme haluakkaan olla samalla viivalla.

    En tiedä minkä hallituksen aikaan ja ketkä eduskunnassa näin on päättäneet, tietävät vastatkoon.

    Jos joku tämän korkeamman tuen takia tulee tänne, hänhän osoittaa vaan halunsa parempaan, kuten minäkin nuorena lähdin työttömyyttä pakoon aikoinaan Ruotsiin ja etelä Suomeen. Pakolaiset eivät tätä päätöstä Suomen eduskunnassa ole tehneet siitä olen varma!

    Kun alkuvuodesta Lammilla Turvan talolla ensimmäistä tiedotustilaisuutta pidettiin esitin siellä valtiolle koituvan laskun kierrättämistä niille jotka pakolaisuuden maailmalla saavat aikaan. Mielestäni Jenkit huseeraamalla Irakissa Afkanistanissa ja Afriikassa aiheuttavat suurimman osan pakolaisuudesta. Sietähän juuri sattuvat nämä Lammilekin ajautuneet pakolaiset olevan. Asia on sensuuruinen kuten sieläkin sanoin jotta maan hallituksen ja eduskunnan olisi se hoidettava.

    Ehdotukseni on vapaasti paikallisten kansanedustajien eteenpäin vietävissä. Sitä vartenhan te siellä olette!

  25. avatar kuikkeli sanoo:

    Erkki Strömbergin ei kannattaisi puhua asioista, joista ei näytä tietävän hölkäsen pöläystä. En tiedä mikä olet miehiäsi, mutta toivon, että tekstin virheet liittyivät median sensuroinnin ja poliitikkojen valehtelun uskomiselle – tai pikimustaan sarkasmiin. Rahvasta kansaa ei sellaisista väärinkäsityksistä voi syyttää. Kommentoin kuitenkin ajankulukseni kirjoitustasi. Seuraavat lainaukset ovat siis Erkki Strömbergin alkuperäisestä tekstistä.

    ”Pakolaiskeskus Lammilla työllistää 25,5 henkilöä.”

    Ensinnäkin Lammilla ei ole pakolaiskeskusta. Siellä on vastaanottokeskus, johon majoitetaan turvapaikanhakijoita.

    Lammin vastaanottokeskuksessa tehtävä työ on tuottamatonta työtä, joka heikentää valtion huoltosuhdetta. Se on työtä, jota Suomen valtiolla ei olisi oikeasti varaa rahoittaa kansalaisten verovaroista.

    ”Käytännön johtajuutta Lammilla hoitaa em varajohtaja Ari Saarinen Hauholais-syntyinen nyttemmin lammilaistunut rauhanturvatehtävissä ”meriittinsä hankkinut”. Hänen sotilaallinen täsmällisyytensä ja ulkoinen olemus on jo järjestystä ylläpitävä ja rauhoittava tekijä.”

    Arin ulkoinen olemus ei kuitenkaan estänyt Lammin vastaanottokeskuksen ”yhteenottoa”, jossa soviteltiin asioita lyömällä nukkuvia ihmisiä, puukottamalla asukkaita ja kuristamalla vastaanottokeskuksen työntekijää. Arin ulkoinen olemus ei myöskään estänyt herrasväen järjestämää ”istumalakkoa”, jota jouduttiin poliisien voimin kahteen kertaan selvittämään, koska bussi ei vienyt herrasväkeä sopivaan aikaa keskustaan vaan herrasväki olisi joutunut odottamaan muutaman tunnin!

    ”Siis kysymyksessä on lammilaisittain aika iso työpaikka ja työllistäjä ja nimenomaan kun paikkakuntalaiset siis hämeenlinnalaiset ovat saaneet nämä työpaikat.

    Voisi verrata esim seudulle tulleeseen talotehtaaseen joka työllistää suunnilleen saman verran mutta puolet onkin virolaisia jotka ei tänne veroja maksa eikä palkkarahojaan jätä.”

    Lammin vastaanottokeskuksen työpaikat ovat tuottamattomia työpaikkoja, joiden kustannukset maksetaan suomalaisilta kerätyillä verovaroilla. Lammin vastaanottokeskuksen työpaikat heikentävät Suomen valtion huoltosuhdetta. Talotehtaaseen vertaaminen on typerää, koska talotehtaassa työskentely on tuottavaa työtä, ja hyvinvointivaltio tarvitsee toimiakseen yksityisen puolen yrityksiä, jotka tuottavat valtiolle vaurautta.

    ”Tilaisuudessa kuulimme keskuksen toiminan esittelyn henkilökunta kuvauksen ja muuta tietoa pakolaisuudesta ja pakolaisista.”

    Tilaisuudessa ei ole siis puhuttu Lammin vastaanottokeskuksen asukkaista, jos siellä on puhuttu pakolaisuudesta ja pakolaisista. Sinua on siis kusetettu siellä. Ei kannata uskoa kaikkea, mitä sanotaan.

    Pakolainen on henkilö, jota kotimaassaan vainotaan henkilöllisen syyn vuoksi, esimerkiksi sukupuolen, ihonvärin, uskonnon tai poliittisen mielipiteen takia. Suomi on sitoutunut Geneven pakolaissopimukseen. Suomi on päättänyt poliittisilla päätöksillä vuosittain ottaa vastaan 750 kiintiöpakolaista. Kiintiöpakolaisten vuosittainen vastaanottomäärä ei kuitenkaan ole kiveen hakattu luku, sillä siitä on mahdollista poiketa poliittisella päätöksellä. Pääasiassa pakolaiset haetaan pakolaisleireiltä. Suomen valtion ei ole viime vuosina saanut pakolaiskiintiötä täyteen.

    Turvapaikanhakijat ovat henkilöitä, jotka matkustavat Suomeen toisesta maasta, yleensä toiselta puolelta maapalloa esimerkiksi Somaliasta, Afganistanista ja Irakista. Usein turvapaikanhakijat saapuvat maahan laittomasti. Turvapaikanhakuun liittyy myös usein ihmissalakuljetusta eli ihmiskauppaa. Matkustaminen ei ole ilmaista toiselta puolelta maapalloa Suomeen, joten tänne matkustavat vain ne henkilöt, joilla on siihen varaa tai jotka pystyvät rahoittamaan matkansa jollakin muulla tapaa. Turvapaikanhakijat eivät ole pakolaisia, koska heitä ei vainota henkillöllisistä syistä. Suomen valtio ja Hämeenlinna tukevat siis ihmisoikeusloukkauksia ja kansainvälistä rikollisuutta ottamalla vastaan turvapaikanhakijoita. Lammin vastaanottokeskuksessa asuvat asukkaat ovat turvapaikahakijoita eikä pakolaisia, sen sijaan Janakkala päätti vastaanottaa kuntaansa pakolaisia. Suomen valtiota ei velvoita yksikään kansainvälinen sopimus ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita.

    ”Kaiken maksajanahan on valtio SPR kautta, tilavuokrat, palkat ja pakolaiselle maksettu toimeentulotuki, joka on noin 10% vähennettynä suomalaisen tuesta. Kun pakolaiset tästä rahasta kustantavat ruokansa, vaattensa yms kulut jää tämä raha paikkakunnalle pääasiassa kolmelle päivittäistavarakaupalle Lammilla. (S-market Pellava, K-market Mallas ja Tradekan Siva).”

    Kaiken tämän lystin maksavat kollektiivista suomalaiset veronmaksajat.

    ”Se miksi on näin että valtiolle veroja maksavat kokevat tämän ”lystin” maksavansa on meidän eduskunnan syy. Siellähän asia on päätetty juuri näin että maksamme enemmän kuin muut EU maat esim keski Euroopassa ja Ruotsissa tätä toimeentulotukea.”

    Nykyisiä kansanedustajia ei kiinnosta suomalaisten asiat. Heitä ei kiinnosta esimerkiksi tämän maan hyväksi taistelleet sotaveteraanit, jotka makaavat likaisissa vaipoissaan laitoksissa, koska valtiolta ei heru tukea riittävästi heidän hoitoonsa. Sen sijaan Suomen valtiolla on avoin piikki turvapaikkabisnekseen, johon verovaroja käytetään fiiliksen mukaan. Valtion tehtävä olisi oikeasti toimia kansalaisten edunvalvontakoneistona eikä muun maailman hyväntekeväisyysjärjestönä. Ei varsinkaan tilanteessa, jossa valtiolla on velkaa 60 miljardia euroa. Me emme voi velkarahalla kantaa huolta muusta maailmasta, koska meillä ei ole siihen varaa. Kansalaisilla on oikeus vastustaa poliitikkojen mielivaltaisia poliittisia päätöksiä.

    ”Jos joku tämän korkeamman tuen takia tulee tänne, hänhän osoittaa vaan halunsa parempaan, kuten minäkin nuorena lähdin työttömyyttä pakoon aikoinaan Ruotsiin ja etelä Suomeen. Pakolaiset eivät tätä päätöstä Suomen eduskunnassa ole tehneet siitä olen varma!”

    Myönnät eksplisiittisesti, että ne, jotka valitsevat Suomen kohdemaakseen humanitaarisista syistä, tulevat tänne paremman elintason perässä. Myönnät siis eksplisiittisesti, että tällaiset ihmiset ovat niin sanottuja ”elintasopakolaisia”.

    Sinä olet ollut ilmeisesti työperäinen maahanmuuttaja aikoinaan, kun olet muuttanut pakoon työttömyyttä. Maahanmuuttosi peruste ei ole ollut humanitaarinen. Suomen valtio tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, mutta ongelmana on, että missään ei ole sellaista laaria, josta Suomi voisi poimia työntekijöitä. Sen sijaan maailmassa – lähinnä Afrikassa ja Lähi-idässä – on sellainen Moolokin kita, josta jokainen maailman hyvinvointivaltio voi poimia humanitaarisia maahanmuuttajia niin paljon kuin sielu sietää tai valtioiden kansalaisten masokistisuus kestää.

    Siinä olet kerrankin oikeassa, että pakolaiset eivät tee päätöstä siitä, että he saapuvat Suomeen, koska heidät haetaan paikan päältä turvaan, sillä heitä vainotaan henkilöllisten syiden takia. Sen takia he eivät voi oleskella kotimaassaan. Sen sijaan turvapaikanhakijat valitsevat itse kohde maansa. Luuletko sen olevan sattumaa, että vuosittain Afganistanista, Somaliasta ja Irakista 6000+ turvapaikanhakijaa valitsee kohdemaaksi juuri Suomen kylmästä pohjolasta? Miksi he eivät valitse kohde maaksi sellaista maata, joka olisi maantieteelliseltä sijainniltaan lähempänä ja joka olisi kulttuuriltaan lähempänä turvapaikanhakijoiden kulttuuria? Katso tämä linkki, niin ehkä ymmärrät:

    http://www.tapioarjo.com/tiedostot/kahvit2%5B1%5D.pdf

    Se, että Arkadianmäellä tehdään typeriä poliittisia päätöksiä, ei tarkoita sitä, että Hämeenlinnan pitäisi ottaa opportunistisesti taloudellinen hyöty irti niistä. Kunnalliseen luottamustoimeen valittujen poliitikkojen tehtävänä on pitää Hämeenlinna turvallisena, viihtyisänä ja houkuttelevana paikkakuntana jatkossakin veronmaksajilleen.

    ”Mielestäni Jenkit huseeraamalla Irakissa Afkanistanissa ja Afriikassa aiheuttavat suurimman osan pakolaisuudesta.”

    Afganistanissa ja Afrikassa afganistanilaiset ja afrikkalaiset aiheuttavat ihan itse suurimman osan pakolaisuudesta. Teokraattisissa muslimivaltioissa pakolaisstandardit täyttävät lähinnä vain kristityt, naiset ja lapset, sillä heitä vainotaan kyseisissä paikoissa henkilöllisten syiden takia. Teokraattisissa muslimivaltioissa miehiä ei vainota henkilöllisten syiden takia.

    ”Sietähän juuri sattuvat nämä Lammilekin ajautuneet pakolaiset olevan.”

    En ole kuullut, että Lammilla olisi yhtäkään pakolaista. En väitä etteikö heitä olisi, mutta jokatapauksessa he ovat huomattava vähemmistö ulkomaalaistaustaisista henkilöistä Lammilla. Lammilla on valtava määrä turvapaikanhakijoita.

    ”Ehdotukseni on vapaasti paikallisten kansanedustajien eteenpäin vietävissä. Sitä vartenhan te siellä olette! ”

    Vaikka ketjun aiheena onkin ”mustahuumori”, älä ehdottele enää toisten tällaisia ehdotuksia. Hämeenlinnassa sarkasmi on jo ohittanut todellisuuden. Iisakki todennäköisesti pitää ehdotustasi oikeasti hyvänä. Vaarana on, että tällaisia aivopieruja päästellessä ilmoille Hämeenlinnaan alkaa tupsahdella satelliittiyksiköitä kuin sieniä sateella. Minun masokistisuuteni alkaa olemaan päätepisteessä. Uutta kuntaa olen katselemassa.

  26. avatar Timo Autio sanoo:

    Iltaa.
    Osallistun nyt osaltani keskusteluun ja kommentoin myös lyhyesti tuota vastaanottokeskuksen järjestämää tilaisuutta ja samalla vähän muutenkin samaan asiaan liittyen.

    Olin siis itse tuolla tilaisuudessa harvalukuisten vieraliijoiden joukossa. Osallistuin tilaisuuteen lähinnä naapurin ominaisuudessa, satun asumaan hyvin lähellä vastaanottokeskusta Ronnin kylällä ja koska olen suhtautunut alusta alkaen melko epäilevästi koko hankkeeseen, ajattelin mennä paikan päälle katsomaan missä nyt mennään ja varmaankin jollakin tasolla mahdollisesti hälventämään mahdollisia tiedostamattomia ennakkoluuloja. Minkäänlaisia rasistisia tai ihmisyyteen yleensä liittyviä ennakkoasenteita en myönnä omaavani. Edelleenkään. Olen seurannut vastaanottokeskuksen tiimoilta käytävää päätöksentekoa ja asian etenemistä alusta lähtien ja ollut paikalla myös ensimmäisessä ja toistaiseksi ainoassa päätöksentekoon liittyvässä tilaisuudessa Turvan talolla. Mielestäni päätökset koko hankkeesta tehtiin liian nopeasti ja jollakin tapaa salamyhkäisesti vaikka toisin on väitetty. Itseasiassa tähän liittyy myös perimmäinen syy kommentoida tässä koko juttua.

    Itse tilaisuus Ronnissa oli aivan asiallinen, ei mihinkään svääreihin pyrkivää hehkutusta suuntaan eikä toiseen. Uskon vastaanottokeskuksen henklökunnan tekevän parhaansa haastavassa hommassaan ja he ovat naapuruston elämään vaikuttaneita lieveilmiöitä pyrkineet huomioimaan ja korjaamaan. Niitä lieveilmiöitä on jonkin verran ollut ja epäilen turvapaikahakijoiden vaihtuvuuden ollessa suurta, myös lieveilmiöiden jatkuvan aaltomaisesti. Toivottavasti olen väärässä.

    Mutta itse tilaisuus siis oli mielestäni kulultaan ja sisällöltään melko ennalta-arvattava, enkä sitä lähde silti myöskään kritisoimaan. Eräs asia sieltä kylläkin jäi erittäin hyvin mieleen.

    Nimittäin omassa alustuksessaan liittyen hankkeen syntyyn ja etenemiseen TE-keskuksen edustaja selvin sanoin kertoi, että Hämeenlinnasta otettiin heihin yhteyttä ja tarjottiin tiloja vastaanottokeskustoimintaan. Turvan talolla olleessa tiedotus(Keskustelu)tilaisuudessa tilaajajohtaja Lindberg yhtä selvin sanoin kertoi alustuksessaan hankkeen etenemisestä kysyttäessä, että TE-keskuksesta otettiin kaupunkiin yhteyttä ja tiedusteltiin, olisiko kaupungilla sopivia tiloja tarjolla?

    Pikkujuttu (?), mutta kertoo hyvin mistä epäluottamus päätöksentekoa kohtaan kumpuaa.

    Mukavaa illanjatkoa kaikille, minä lähden lumitöihin. Viimeinkin.

  27. avatar Timo Autiolle sanoo:

    Muistatko, puhuiko Ronnin henkilökunta asukkaista pakolaisina vai turvapaikanhakioina?

  28. avatar Timo Autio sanoo:

    ”Muistatko, puhuiko Ronnin henkilökunta asukkaista pakolaisina va turvapaikanhakijoina?”

    Mikäli kysyjä tarkoittaa vastaanottokeskuksen henkilökuntaa, niin he puhuivat asiakkaista. Käyttivät myös termiä turvapaikanhakija puhuessaan omasta toiminnastaan. Yleisesti aiheesta puhuttaessa käytettiin varmaankin yleisterminä sanaa pakolainen, mikäli oikein muistan?

  29. avatar Timo Autiolle sanoo:

    Kiitos vastauksestasi.

    Arveletko, että siellä kaikille muille paitsi E. Strömbergille oli selvää, mikä ero on pakolaisella ja turvapaikanhakijalla?

  30. avatar Timo Autio sanoo:

    ”Arveletko, että siellä kaikille muille paitsi E.Stömbergille oli selvää, mikä ero on pakolaisella ja turvapaikanhakijalla?”

    No enpä taida alkaa arvelemaan Stömbergin tai kenenkään muunkaan selvillä olemisia eri käsitteistä.

    Mutta kuten sanoin ensimmäisessä kommentissa, niin mielestäni on merkillistä se, kuinka eri tahot, tässä tapauksessa kaupungin johto ja TE-keskus ilmaisevat vastaanottokeskuksen perustamiseen liittyvät tapahtumat täysin eri lailla. Ei se nyt hirveästi yllätä, mutta kuitenkin. Jos on tarve pienempiäkin asioita kertoa ”parhain päin”, niin voiko odottaa luottamuksen vahvistuvan yleensäkään? Ja tässä vastanottokeskus hankkeessakin on hääräämässä samoja virkamiehiä, joiden käsissä on paljon oleellisempiakin, pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia asioita. Luottamusta ei vain taida olla, paitsi ilmeisesti suurimmalta osalta valtuutetuista, mutta lienevätkö sitä muualta kaipaavatkaan.

  31. avatar postiljooni sanoo:

    Nimimerkki ”pa” on kysellyt tuota allaolevaa asiaa jo kolmeen kertaan keskusteluketjussa”Nuorille turvapaikanhkijoille etsitään tiloja kantakaupungista”. Viimeksi tänään on kysynyt.

    Päätin toimia postiljoonina, sillä jos sinä, Hannu Kärpänen, et vastaa, niin ei siihen kukaan muukaan vastaa. Näin hän siis kirjoittaa:

    ”Nyt olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon SPR ja ”Kaupungin johto” ylipäätään tekee
    linjauksia ja minkälaisia ja pidetäänkö luottamushenkilöt näistä ”linjauksista” ajantasalla ja
    onko
    heillä asiassa sananvaltaa. Mielestäni ainakin pitäisi olla. Kertokaapas joku luottamushenkilö
    miten
    asia on?
    >
    Otetaanpas uusiksi.
    >
    Kysyn siis tälläkin palstalla aktiivisesti kommentoivilta päättäjiltä avoimen vuorovaikutuksen
    nimissä, että onko teillä tietoa näistä ”kaupungin linjauksista” ja oletteko pystyneet niihin
    halutessanne vaikuttamaan ja että onko meillä kaupunkilaisilla mahdollisuutta ottaa kantaa näihin
    ”linjauksiin”, ja mielellään jo ennenkuin niitä ollaan tekemässä.
    >
    Kiitos.

    Ei ole vissiin vastauksia kuulunu.

    Ei ole tosiaan kuulunut. Joten voinemme päätellä, että linjaukset tämän(kin) asian suhteen tekee Lindberg ja Hellsten valtuutettujen ja muiden luottamushenkilöiden täydellä tuella.

    Joku mahdollisesti kommentoi, että miksen kysy suoraan sähköpostilla tms? Saatanpa kysyäkin, mutta pikkulinnut ja vähän isommatkin kottaraiset ovat laulaneet, että varsin moni päättäjä lukee näitä juttuja täältä keskustelupalstalta hyvinkin aktiivisesti ja jotkut urheat jopa osallistuvat keskusteluun. Tässä asiassa, siis vastaanottokeskuksen laajenemisessa on ollut hiljaista. Kuitenkin kyseessä on mielestäni aika merkittävä ns. yhteinen asia. Kysyinkin asiaani siksi täällä, että jonkun luottamushekilön mahdollisen vastauksen tai mielipiteen saisi lukea sellaisenaan mahdollisimman moni lukija.”

  32. avatar utsiva sanoo:

    Voisitko Timo Autio kertoa, mikä oli sen TE-keskuksen edustajan nimi, joka oli paikalla Ronnin kokouksessa?

  33. avatar Timo Autio sanoo:

    Iltapäivää

    Utsiva, valitettavasti en muista kyseisen TE-keskuksen edustajan nimeä. Sellainen järkevän oloinen ja selkeäsanainen nainen hän oli, mutta nimi painui unholaan samantien, sori.

  34. avatar Juhani Nikkanen sanoo:

    Heissan !
    Kun kyselette ,niin vastataan kuinka se oikeesti menee. Valtuuston syksyllä tekemäm linjauksen mukaan Ronniin tulee maahanmuutajien sijoituspaikka. Nyt kun tiloja haluttaisiinkin täyttää myös keskikaupunglle ja muihin liitoskuntiin vapautuviin tiloihin pitäisi asia tuoda uudelleen valtuustoon ja siinä tulisi turhaa sanakopua , ym muuta epämieluisaa julkisuutta. Asian ratkaisu tulee olemaan niin ,että tehdään Ronnin alaisia sivutoimiasuntoloita eri kuntiin eikä se vaadi enää valtuuston päätöksiä, näin asiat voidaan päättää pienellä johtoryhmän porukalla. Näin toimii oikein politiikan ”satraapit”. Pakkasta pukkaa,

  35. avatar utsiva sanoo:

    Nyt tuossa samaisessa keskusteluketjussa ”Nuorille turvapaikanhakijoille etsitään tiloja kantakaupungista” vastaa nimimerkki ”Vara-Everstiluutnantti” tuohon pa-nimimerkin kyselyyn (tällä hetkellä viimeinen sivu, taisi olla 18) ja antaa lisäksi paljon muutakin tosi tärkeää ja silmätaukaisevaa tietoa asiasta. Kannattaa lukea, taatusti näköalat laajenevat.

  36. avatar kuikkeli sanoo:

    Valoa alkaa näkymään tunnelin päässä.

    Oletko odottanut todellista vaihtoehtoa suomalaiselle konensuspolitiikalle, jossa eliitti sanelee norsunluutorneistaan, mikä kansalaisille ja kuntalaisille on parasta vastoin kansalaisten ja kuntalaisten tahtoa?

    Pientä esimakua tulevasta Muutos 2011:n äänivyörystä tulevissa eduskuntavaaleissa:
    http://www.youtube.com/watch?v=KRTH0Sdk8Ws

    lisätietoa:
    http://www.muutos2011.fi

  37. avatar muuttava sanoo:

    Kiitos kuikkeli, erityisesti tuosta ensimmäisestä linkistä. Sieltäpä löytyi paljon
    tähdellisä asiaa.

  38. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys!
    Noista aluetoimikunnan tehtävistä: Onkohan aluetoimikunnilta kyselty (kh) ystävyyskuntien tulevaisuudesta? Tiettävästi tarpeellista karsintaa on tehty, mutta millä perustein. Miten aluetoimikunnat ovat tuoneet mielipiteensä tai yleensä pystyvät vaikuttamaan niin tärkeään bussiliikenteeseen kaupungin keskustan ja entisten kuntakeskusten välillä? Ja kuka niitä ottaa huomioon? Bussivuorojen lopettaminen tulee olemaan uusi kuolinisku vanhoille kyläkeskuksille.
    Ja eikun kokoontumaan ja kantaa ottamaan. Nyt olisi oivat kelitkin karvalakkilähetystöille.
    T. Hannu

  39. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Ja ei vieläkään mitään asiallista Herra Kärpäseltä!

  40. avatar asiasta toiseen sanoo:

    Onneksi Herra Strömbergillä tuota asiallista asiaa tuntuu riittävän.

  41. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Eikä sitten sotkeennuta sivupoluille!

  42. avatar poikkeus sanoo:

    ”Tietä käyden tien on vanki,
    vapaa on vain umpihanki.”
    Samuli Paronen

  43. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Joulun odotusta Erkki & muut!

    Aluetoimikunnat ovat ja toimivat kuten mikä muukin lautakunta. Eli, jos on rahaa ja valtaa, niin on myös painoarvoa. Ellei, niin kahvikekkereitä ei pitkään viitsi kukaan järjestää. Sitä lyhyemmin en asiaa voi kiteyttää, oli asiaa tai ei.
    Tuiskuterveisin , Hannu

  44. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Menikö valta kun meni rahat ja menikö toimintahalut?

    Aluetoimikunnissa 32 toimikuntalaista kahdessa toimikunnassa pohtii kuumeisesti, monessako kokouksessa vuoden mittaan, mihin käyttää noin 70000 e? Taitaa mennä kokouspalkkioihin!

    Eikö aluetoimikunta voi tehdä mitään jos ei ole rahaa?

    Varmaan voi mutta onko haluja ollut alkuunkaan tehdä todella mitään?

    Ilmeisesti on haluttu ja halutaan vaan tulevaisuudessakin pönöttää kokouksiis, muistellen aikoja kun oltiin kunnanvaltuutettuja menneitten aikojen kunnissa!

  45. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Joulurauhaa Erkki!
    Aluetoimikunnat perustettiin liitosneuvotteluissa ensisijaisesti täyttämään mahdollista demokratiavajetta ja turvaamaan liittyvien kuntien kunnanhallitusten myöntämien avustusten taso ja jako. Tehtäväksi tuli jakaa myös liitoskuntien yksityistiemäärärahat. ELI: Liittyvien kuntien yhteiset yksit.tieavustukset n 280 000 euroa ja kaikkien kh:n yhteensä myöntämät avustukset n 220 000 euroa. Tämä kaikki siksi, koska toimintakulttuuri liitoskunnissa oli tällainen.(kh jakoi avustuksia) Mukaan ei laskettu kulttuuri-, koulu- tai vast ltk:n, perusturvaltk:n myöntämiä avustuksia. Tämä kaikki siksi koska liitoskunnat olivat ”aikaansa edellä” ja olivat jo aiemmin tehneet ostopalvelu- yms sopimuksia ns kolmannen sektorin kanssa. Esim 4H, seurakunnat , tms. Tämä kaikki taattiin jatkuvaksi , jottei romahdusta tulisi. Summat olivat siis tarkoitettu jatkuvaksi samalla tasolla, lukuunottamatta eri lautakuntien avustuksia, jotka pyyhkiytyivät heti kättelyssä pois. Euromäärältään suht saman suuruisia.
    Ja kyllä niitä ”menneitä aikoja” on mukava muistella ilman kokouspalkkioitakin. Minullakin on ihmisten kiusaksi säästettynä lähes kaikki pöytäkirjat vuodesta 1991 – reunahuomautuksineen ja kirjoituksineen. Niistä on mukava lukea ja tarkistella asioita, perin hullunkurisiakin ja jopa ihan vuosilta 2006-2008.
    Pariin otteeseen olen tallentanut sieviä kirjoituksia eli muistelmia mehevistä asioista, ja ”viisaampien” ihmisten hupaisia lauseita ja väittämiä, sekä kronologisia tapahtumaketjuja. Voin sanoa ,ettei draamasarja ”Muutaman huijarin tähden” (ainakin sinne päin) ole kovin kaukana todellisuudesta.
    Näillä eväillä, Hyvää Joulun jatkoa. T, Hannu

  46. avatar vainio marjaliisa sanoo:

    Aika rönsyilevää kommentointia; josta pari juttua sai lukijan huomion. Hannu Kärpäsen katkeruus kuntaliitoksiin, mutta eikös se ollut kepulainen ministeri Hannu Manninen nimeltään joka aloitti tämän muutosprosessin, vai oliko?????????. Ja sitten mitä
    tulee aikaansa edelläolemista liitoskunnissa, niin kyllä niitä ostopalvelusopimuksia on tehty muuallakin kuin liittyneissä kunnissa ja aikanaan kun Hämeenlinna oli mukana vapaakaupunkikokeilussa niin oli olemassa todellista aluetoimintaa jossa toimijoina oli kolmas sektori, asukasyhdistykset mm, tehden erilaisia aloitteita. Hätilän -Sairion asemakaavauudistukseen vaikuttivat suurelta osin asukkaat ja asukasyhdistys ilman kokouspalkkiota, yhteisöllisyys
    tällä alueella oli silloin todellista toimintaa

  47. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Uutta Vuotta Marjaliisa!
    Kuntaliitoksilla, oli niitä tai ei, ei sinänsä ole merkitystä. Merkitys on siinä miten palveluiden saatavuus kehittyy ja taataan mahdollisimman tasapuolisesti kaikille.
    Katkeruutta en kyllä rupea kokemaan mokomista asioista. Jonkun on vaan pyrittävä kantamaan huolta liitoskuntalaistenkin palveluista.
    Edellä on joku jossain asiassa, toinen taas toisessa. Näin ainakin usein on.
    Enkä kanna harteillani yhdenkään valtakunnan hallituksen enkä ministerinkään tekemiä päätöksiä. Oli ne hallitukset minkä värisiä tahansa, tai eduskunnan kokoonpano mikä tahansa.
    Pakkasta oli kuitenkin aamulla näillä seuduin -28, puoli kuuden aikoihin.
    Raikasta päivää, Hannu

  48. avatar Juhani Nikkanen sanoo:

    Heippa Hannu ja Marjaliisa ym muut .
    Kyllä totuus kannattaa aina sanoa ,vaikka se on tälläkertaa aika raakaa, tilinpäätös näyttää yli 20milj euron alijäämää , – on törsätty , valtionrahat ja kaupunginrahat ,velkaa otetaan rajusti ja nyt ollaan veronmaksajien pussilla korottamalla veroprosentti 19 % Missä on ne leveät hartiat joita Demari ja kokoomus saarnasivat pari vuotta ympäri maakuntaa? Vaihtoehdoksi taitaa tämänvuoden vaihteeseen jäädä vain kaksi joko miehitetään Hattula ja Janakkala ja” haaskataan” niidenkin rahat ja lopuksi joudumme valtion holhoukseen , ennen vaaleja. ” TONTTOMALLI ” toimii rautalangalla mainosti Häsä – lehti. Pakkasta pitelee, miinus -29 noin viiden pintaan.

  49. avatar näpit irti Janakkalasta! sanoo:

    Perkele, jopa mielikuvanäpit irti Janakkalasta ja heti!

    Täällä joka torpassa ladataan jo henkisiä kivääreitä kaiken varalta.

    Meille on juuri valmistumassa uusi sairaala. Me ei tarvita hämeenlinnalaista dynamiittiä sen alle.

    janakkalalainen

Jätä kommentti

css.php