Tilliliha, kanaviillokkikastike ja jazz

  Kolmesta koettelemuksesta kahden kanssa olen oppinut elämään. Keskikoulussa tillilihakastiketta tuntui olevan joka toinen päivä. Ei siinä juuri muuten niin, muistelemista , mutta kauppias oli osannut myydä jänteitä vähintään samassa suhteessa kuin lihaakin. Ikenet narskuen , vedet silmissä kaikki syötiin. Niin oli opetettu.

Kanavillokki kastike,-sitä oli kai sitten muina päivinä. Tuntui ainakin siltä. Ainekset olivat curryä ja nimensä mukaisesti kanaa. Ne kanat olivat aikaansa edellä. Jo munintansa vuosia sitten lopettaneita, pitkään vapaina olleita,10 000 lentotuntia takana. Ja sitten pataan ja hivenen lämmitettynä lautaselle ja Hannulle eteen. Riitti pureskelemista.

Vaan tämä jazz. Leimautuu täysin yhteiskuntakelvottomaksi viimeistään nyt, mutta sanottava on. En ole yrityksistä huolimatta keksinyt tämän musiikin ideaa. Tänä aamuna taas yritin kaksi tuntia kuunnella ja tajuta. En sulkenut radiota. Kärsimystä oli. Nippa nappa sellainen kappale, missä on yksi solisti ja yksi instrumentti, on kuunneltavissa. Ne varsinaiset orkesteripläjäykset, joissa on satoja soittimia ja mitkä viisi kertaa meinaavat jo loppua, vain jatkuakseen taas.! Ne ovat hirvityksiä. Minun korviini ne ovat kuin kuuntelisi päällekäin nauhoitettua Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelua, Venlojen viestin selostusta ja formulakisoja. On vinkumista, hiljasta vispilää, kattilakaapin kaatumista ja jos vaikka mitä. Ei avaudu. Joskus oikein kävin Porissa kuuntelemassa, että jos paikan päällä…. Ei! Olisi täytynyt olla kolmen promillen humalassa tai pilvessä. Ei avaudu!

 Kaikki kunnia niille , jotka jazzia ymmärtävät. Ja onhan se kuitenkin niin, että jos tämä jazz on sitten se ainoa , mitä minä en ymmärrä, niin olkoon. Mutta kun on muutakin…

7 kommenttia artikkeliin “Tilliliha, kanaviillokkikastike ja jazz”
  1. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Moikku Hannu!
    Musiikkihan on makuasia..
    Yks tykkää kissoista, toinen koirista, joku molemmista, joku ei kummastakaan.
    Mun isä oli lasinpuhaltaja,
    olisi ollut loistava ammattimuusikkokin puhallin-, rumpu- ja rämpytystaitojensa vuoksi,
    muidenkin kuin tyttärensä mielestä.
    Isä sanoikin, että lasinpuhaltajalla pitää olla hyvä rytmitaju.
    Orkesteri harjoitteli meillä usein soittaen mm. vanhan hyvän ajan jazzia.
    Rakastuin jazziin jo ennenkuin osasin kävellä..
    Jos et oo kuunnellut,
    suosittelen Ella Fitzgeraldia, Louis Amstrongia, Oscar Petersonia mm.
    Tätä fuusio- ja apuraha-jazzia en ole ymmärtänyt, ei aukea, ei kolahda.
    Eikä tarviikkaan.
    Huumori on kuin musiikki, toisille sitä ei tarvitse selittää, toisille ei kannata.
    Eikös ookkin
    Mutta ollaan kuulolla..
    T. Riitta

  2. avatar Raiska sanoo:

    Eipä taida kannettu vesi kaivossa pysyä tässäkään tapauksessa. Ei taida Hannun kannattaa Ellaa tai muitakaan ihan tekemällä kuunnella. Puuhailet vain niiden asioiden kanssa, joista pidät ja jotka tunnet. Niitäkin tuntuu löytyvän ja ihan hyvä niin.

  3. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys R & R !
    Kunnioitan suuresti niitä , jotka hyvin ymmärtävät jazzin salat. Kun en ihan oikeita termejäkään tiedä, niin on joskus voinut sekottaakin jazzia muuhunkin . Kuitenkin jos radiosta kuulutetaan jazzia tulevaksi, usein urheasti aloitan ”opiskelun” , mutta ei pysty hiffaamaan koko jujua. Sisarusparvestani jazzin ystäviä löytyy ja ihan korvakuulolta soittajakin ja minullakin musiikki oli kiitettävä, mutta ei!! Joku palikka puuttuu. Toivon, että jotain olisi vastaavasti laitettu tilalle, vaan en ole vielä keksinyt.
    Poutaterkuin, Hannu!

  4. avatar ent. lapamatokurssilainen sanoo:

    Hei, Hannu

    Tuo alla oleva sitaatti on viime yönä ilmestynyt ketjuun ”Pietilästä ei saa naista tekemälläkään”, johon myös sinä otit osaa. Sanoit siellä, ettet yleensä vieraile noissa keskusteluketjuissa, minkä hyvin ymmärrän. Aikaa nekin vievät. Mutta kun tuo kommentti oli sen laatuinen, että ajattelin sen olevan iloksi ja opiksi sinullekin, niin pistin tänne, vaikkei se käsittele tätä aloittamaasi aihetta mitenkään.
    Hyvää jatkoa.

    27.7.2009 1:24Mirkku Onpas virkistävää lukea tällaista keskustelua. Päättäjät puhuvat omilla nimillään tai ainakin tunnnistettavilla nimimerkeillä. Uutena hämeenlinnalaisena tällaiset keskustelut kiinnostavat, sillä ne valottavat kunnallispolitiikan päättäjien kykyä ja halua hoitaa ja puhua asioista. Aihe ei kyllä kiinnosta yhtään, mutta eri henkilöiden tapa toimia on tullut hienosti esille. Jatkakaa toki keskustelua tämän turhan kommentin jälkeenkin!

  5. Huomenet! Kyllä kaikki kommentit virikkeitä antaa. eikä ne turhia ole. Kiitos vaan! Kai sitä tahti kiihtyy keskusteluissa ja blogeissakin kun syksy lähestyy. On ollut vaan niin mahtavan hieno kesä kaikkinensa. Ja viinkistä kiitollisena taidan käydä sitten useammin siellä keskustelupuolellakin.
    T.Hannu

  6. avatar ent. lapamatokurssilainen sanoo:

    Tulipa taas kehuja kansan syvistä riveistä, joten siirrän nekin tähän:

    3.8.2009 16:53pa Olisipas mukava lukea tässä ketjussa lammilaisten valtuutettujen näkemyksiä ja kommentteja lammin alamäen syistä vai onko alamäkeä heidän mielestään ollenkaan. Saataisiin uutta perspektiiviä tähän keskusteluun ja mahdollisesti tietoja asioiden taustoista.

    Tiedänhän minä, ettei heillä mitään velvollisuutta ole täällä mitään selvittää tai kommentoida, mutta tuli vaan mieleen kun se taannoinen ”Pietilästä ei saa naista tekemälläkään” ketju, jossa Kärpänen, Kiemunki ja Rautio rohkean ennakkoluulottomasti ottivat osaa keskusteluun ja pyrkivät käsittelemään asioita myös uudella tavalla ”kansan parissa”. Se oli kunnioitettavaa. Kannattaisi ehkä ajoittain myös muiden osallistua. Muulloinkin kuin ennen vaaleja.

  7. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys!
    Ymmärrän lammilaisten alamäestä sen verran, että se loppui, kun liityttiin Hämeenlinnaan. Sitten alkoikin älyvapaa pudotus ja syöksykierre. Sen oikaisemisen rinnalla sitkeä, jänteikäs tilliliha on juhla-ateriaa. Ja jazz on ”musiikkia” korville , verrattuna siihen valitukseen, mikä tulee kun taloutta korjataan. Voisi kysyä. osattiinko ent. Hämeenlinnassa talous hallita hyvinä vuosina!?
    Terkuin, Hannu

Jätä kommentti

css.php