Konjakkilyriikka ja muut kummallisuudet

Suomenkielestä puuttuu sanoja ja löytyy sieltä kummallisuuksiakin. Ainakin minulle. Maljapuhe ei mielestäni ole hyvä sana niihin hetkiin, kun illan päätteeksi seurue kohottaa konjakkilasia huulilleen ja joku päättää kehua jotakuta. Tai koko seuruetta. Ja jos se ei ole poliittinen puhe, niin poliittiseksi jargoniksikaan sitä ei voi kutsua. Se on siis konjakkilyriikkaa. Sitä se on vaikka kädessä olisi shamppanjalasikin. Niin olen sen päättänyt!

Jokamiehen oikeudella voi kukin värittää ja muokata kieltänsä. Nuorisokin tuo käyttöön sanoja ja sanontoja, jotka kuolevat tai sitten eivät. ”Eipä siisti” oli hetki sitten IN. Nyt taidetaan puhua ”pissiksistä” ja muista vastaavista. Niiden elinkaarta on joskus helppo, joskus vaikea ennustaa.

 Vanhempia kummallisuuksia on jokaisen säätiedoista kuulema ”syvä matala”. On siinä selittämistä omalle jälkikasvulle.  Lasten huoneissa saattaa aika ajoin olla kauhea siivo. Se on siivotonta! Ja eikun siivoamaan. Siillä siisti. Entä, jos sen nuoren teinitytön, pissiksen, poikakaveri onkin ”siivo kaveri”? Ja siellä huoneessa oli ”kauhea siivo”?  Kuinka se siis menikään?

Paljon on vielä tekemistä suomen kielen päivänä. Ihka uuden oireyhtymänkin olen diagnosoinut. Maahis-perverssio on sellainen alkukantainen oireyhtymä ,jota poteva henkilö sanoo piu-paut kaikelle yliurbaanille tärkeilylle. Elää vaan. Kehotan kehittelemään uusia sanoja. Ja jos mieleinen löytyy, niin sitten vaan merkitys sille, tai toisin päin. Kieli poskelle vaan!

Toki ,-virheet ja yhdys sana virheet voivat tekstissä ärsyttää, mutta se väritys! Tai lauserakenne. Tai se, että sanoo, vaikkei sanokaan. Jokaiselle löytyy kirjallisuudesta omat mieltymyksensä. Ja se on hianoo!

 

Jätä kommentti

css.php