Kerrotaanko taas Elli-etanasta?

Etana on hyvä sadun aihe. Kun sen tapaa lapsen kanssa luonnossa, jää mielikuvitukselle väkisinkin sijaa. Se on niin hidas. Loppu on pakko kuvitella. Keväiseen raparperipuskaan kannattaa jättää muutama lehti sadun aiheeksi.

Meillä raparperipuskassa asui Elli-etana. Kun näin puskassa ensi kerran etanoita, päätin valmistella satua. Hieman ylivanha iso raparperi sai jäädä Ellin kodiksi. Kun lehteä taivutti varovaisesti taaksepäin sai lehden juureen syntymään maljamaisen altaan.

Aamun sarastaessa, ennenkuin kaste oli haihtunut vein tyttären katsomaan etanaa. Olin toki varmistanut ,että se oli siellä. Kun sitten kyykistyimme molemmat raparperin luokse selitin etanan maailmaa: Sillä oli raparperin lehden keskellä uima-allas. Vartta pitkin se sai laskea liukumäkeäkin. Sateella se meni lehden alle suojaan ja jos halusi voi ottaa aurinkoakin lehdellä. Ja vaikka mitä. Pienet silmät loistivat ja melkein voi nähdä ajatusten rakentavan näkymiä pienen lapsen silmiin.

 Elliä käytiin katsomassa tämän tästä. Välillä se oli lihonut ja välillä laihtunut. Lapselle se oli aina sama Elli. Etanan hitauskaan ei haitannut.Tytär tuli taas hetken päästä katsomasta sitä, ja sanoi ,ettei se ollut liikkunut. Silloin piti sanoa, että se huilasi ,kun oli juuri laskenut liukumäkeä.

Iltasatuna Elli-etana oli kestosuosikki. Sillä oli mitä ihmeellisimpiä juttuja siellä raparperinsa alla. Usein minä aloitin kertomisen ja muut lapset kertoivat sen loppuun. Ja lähes aina Ellille oli tapahtunut jotain uutta.

Jätä kommentti

css.php