Kalavaleita ja omantunnon turskia

 Auringon valolla on kalavaleilta suojaava vaikutus. Ei niin ,ettei valeita voisi auringossa kertoa. Mutta vähän on tarinoita huikeista saaliista aurinkoisilta pilkkijäiltä tai kesällä keskeltä päivää. Auringon säteily ehkäisee isompaakin rikollisuutta. Aurinkoa ei ole tutkittu tarpeeksi. Vaan ne metriset hauet, niitä ei edes valeissa saada kirkkaalla paisteella.

 Omat ensimmäiset kalastuskokemukseni hankin läheiseltä Ruuttanalammelta. Ja ne kalat olivat lammen mukaisia. Turha oli niitä venytellä. Sitten sain ostettua käytetyn virvelin , jossa oli vallan Daiwan kela. Oli itsestään selvää,että sillä sai isoja kaloja. Tai piti saada.  Muutaman vuoden sisällä lähijärven kaloista oli saatu selkeä kuva. Useampi kuva oli kyllä mennytkin. Niilläkään kaloilla ei kannattanut kerskua.

Kolmen pojan kopla kalasteli satunnaisesti yhdessä. Minä mukana. Pikkuhiljaa minulle selvisi, että kaverit olivat saaneet tai nähneet ne suuret kalat aina yksikseen. Usein illanhämyssä. No, silloinhan kala syö. Ja jossakin muualla ,isoilla järvillä. Harmittihan se. Ja meiltä kun ei siihen aikaan lomareisuja kovin kauas tehty. Koskaan emme noteeranneet muita kalansaaliita kuin virvelillä saatuja. Vain se oli kalastusta.

Pitkään olin kuuntelijan roolissa. Sain kuitenkin kerran lähes kilon painavamman hauen kuin kaverit olivat koskaan saaneet. Koska se tuli naapuripitäjän puolelta, ei sitä kaverit koskaan uskoneet. Kalavaleeksi leimasivat.

Seuraavana kesänä yksi kavereista pääsi Lappiin ja Norjaan. Kun loman jälkeen tapasimme, saimme kuunnella mitä ihmeellisempiä kalavaleita. Niin me luulimme. Kaverini oli pyytänyt turskaa ja kehui sitä meille.Sanoimme niitä omantunnon turskiksi. Parin viikon päästä hymymme hyytyi, kun lomakuvat oli kehitetty. Ainoaksi keljuilukonstiksi meille jäi inttää, että joku muu oli ne saanut ja kuvannut ne kaverin kanssa. Emme tienneet ,millä turskaa pyydetään, mutta uskoimme. Kuvat olivat upeita. Olimme sikakateellisia.

Jätä kommentti

css.php