Lasten kasvatus,osa 2:Liian helppo vastaus

Ilosta välkkyvät tai surun kostuttamat lapsen silmät puhuttelevat vanhempia aina.Synapsit natisevat ja reseptorit pullistelevat,kun lapsi rupeaa filosofoimaan tai kyselee perimmäisiä kysymyksiä.Iskä ja äiskä saa pitkäksi aikaa ajateltavaa ,kun yrittää ymmärtää, miksi lapsi voi olla niin yksinkertaisen viisas.

 Onnensa kukkuloilla oleva silloinen kahden lapsen isä ajeli kaupunkia kohti. Tytär oli turvakaukalossa, siihen aikaan takapenkillä ja kasvot eteenpäin. Peruutuspeili oli säädetty lapsenvahdiksi. Kun lapsi ei nuku, se kälättää. Siis näillä geeneillä varustettu kolmevuotias. Isän keskustelu oli pelkkää vastailemista. Ajelimme kymppitietä Kankaisten kohdalla, kun tytär kysyi: -Mitä ihmiselle tapahtuu kun se kuolee? En muista oliko lähipiirissä ollut joku tällainen tapahtuma, mutta päätin vastata ”maallisesti”: Kun ihminen kuolee, se haudataan. Ja sekunnissa takapenkiltä: -Kuoleeko kaikki ihmiset?  Ja siihen isän jo vähän arasteleva vastaus : Kyllä, kaikki ihmiset kuolee joskus.   Ajattelin päässeeni pälkähästä ja vilkuilin peruutuspeiliin. Tytär ei katsellut maisemia,vaan minua ja kysyi: -Kuka sen viimesen ihmisen hautaa? Ei minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin se helpoin tapa vastata,vaihtaa puheenaihetta.

 Aikuisina ajattelemme joskus liian vaikeasti. Aluksi mietin,miten lapsi päätyi silloisen viiden ja puolen miljardin ihmisen hautajaisista niin nopeasti viimeisiin hautajaisiin. Ja miten niin yksinkertaisesti lapsi näkee sen,että jos olet viimeinen , ei ole todella ketään muita.  Vajavaisena vastauksena annoin itselleni, että viimeinen kuvaa isosta tai pienestä joukosta samaa asiaa ja lapsi ajattelee ja käsittelee vain niitä tietoja,mitä on annettu.          Eikä tässä todellakaan ole vielä kaikki!

Kommentti artikkeliin “Lasten kasvatus,osa 2:Liian helppo vastaus”
  1. avatar Jenniina Kärpänen sanoo:

    Kun luin tuon blogin, niin tapahtumat tuosta hetkestä palautuivat mieleeni. Taidettiin olla liikkeellä vaaleanruskealla Taunuksella ja olisikos tuo kysymys pulpahtanut mieleeni jossain Perä-Hätilän kohdilla. Kiva muistaa asioita lapsuudesta, jota ei itse olisi enää muistanut.

    Tästä aiheesta mieleeni tuli asia, jota monet eivät varmastikaan muista; lapset saattavat olla pieniä, mutta mielessä on suuria asioita. Lapset havainnoivat ja tarkkailevat ympäristöä, vanhempia ja heidän puheitaan. Muita ihmisiä ja keskusteluita. He imevät kaiken informaation ympäriltään ja välillä pienessä päässä pohdittuna, ilman aikuisen kanssa keskustelua, ne saattavat paisua suuriksi pienen lapsen ymmärtää.
    Siksi näistä vaikeista asioistakin, kuolemasta ja kuten toisessa isäni blogissa puhuttiin, rukoilemisesta ja elämästä, on hyvä keskustella. Varsinkin näin taantuman ympärillä.

Jätä kommentti

css.php