Lasten kasvatus, osa1:Lapsen rukous

 Lasten kasvatuksen lisäksi jokaisella vanhemmalla on monenmoista opittavaa lapsiltaan.Jouduinpa kerran äärimmäisten kysymysten äärelle. Karjatilalla elonkierto avautuu lapsellekin nopeasti.Eläimiä syntyy ja kuolee. Nuorimman tyttäreni ollessa neljän ikäinen, meille syntyi keskosvasikka,kaksi kuukautta ennen aikojaan. Se oli kuitenkin hengissä,vaikka oli lähes karvaton ja painoi neljäsosan normaalista. Tein sille ”karsinan” neljästä pikkupaalista. Se oli sille lämmin ja riittävän iso. Tyttäreni tietty ihastui siihen heti. Tiesin,mikä olisi vasikan ennuste. Kolmantena ja neljäntenä päivänä vasikka ei enää noussut ylös eikä juonut,mutta hengitti vielä. Olimme juottaneet sitä tyttäreni kanssa aamuin illoin pienen kumihanskan sormesta, kun normi tutti oli liian iso.

 Istuimme illalla vasikan vieressä ja kerroin lapselleni,että vasun on aika päästä vihreämmille niityille. Vuosien kokemuksella tiesin,mitä tapahtuisi.Kerroin ja valmistelin aamun surua varten. Kun olin nousemassa tunsin pienen käden tarttuvan käteeni. Tytär sanoi: Isä, mitä jos rukoiltais vielä.!  Olin sanaton,-mitä rukoilisimme? Laitoimme kätemme ristiin ja tytär aloitti lapsen uskolla ja pyysi,että vasikka saisi elää. Pehmensin loppurukousta sillä,että vasikan voisi olla parempi ”jossain muualla”. Hyvästelimme vasikan ja lähdimme pois.

 Aamulla menin herättämään lapset koska oli satanut ensi lumi. Olin iloinen,sillä tiesin ensilumen saavan tyttäreni ajatukset pois vasikasta. Lunta oli reilut viisi senttiä. Tytär laittoi kipin kapin saappaat jalkaan ja näkemättä lunta lainkaan juoksi navetalle. Valmistauduin itkuun ja selityksiin. Pian tytär juoksikin takaisin ja huusi: Vasikka seisoo! Nyt oli minun vuoroni tyrmistyä. Hiljaiseksi veti!  Kuka kasvatti ketä! Enpä tiennyt mitä sanoa itselleni.  Vasikka eli reilut kolme viikkoa normaalisti,kunnes yhtenä amuna se oli kuollut. Silloin sen kuolema oli jo normaalia elonkiertoa,eikä sen kuolema tuottanut”ylimääräistä surua.  Sitä hentoa kosketusta,niitä sanoja ja lapsen uskoa ei vaan ikinä unohda! Se oli lapsen kasvatusta.

 

 

4 kommenttia artikkeliin “Lasten kasvatus, osa1:Lapsen rukous”
  1. Kiitos herkän kokemuksen jakamisesta! Meillä aikuisilla on paljon opittavaa lapsilta uskossa, luottamuksessa ja monessa muussa asiassa.

    Pieni lapsi näyttää meille esimerkkiä myös erilaisuuteen suhtautumisessa. Olen saanut monta kertaa seurata erimaalaisten ja eriväristen lasten yhteistä leikkiä. Lasta ei haittaa erilainen ulkonäkö eikä edes yhteisen kielen puuttuminen. Tärkeintä on vaan, että on oma kaveri.

    Ehkä olisi hyvä muistaa Ison Kirjan sanat: ”Ihminen näkee ulkomuodon, mutta Jumala näkee sydämen.” Juuri niin pieni lapsi tekee.

  2. avatar Teppo Turja sanoo:

    Kiitos, Hannu. Näitä kokemuksia tarvitsemme kaikenlaisen skeptisen viisastelun vastapainoksi.

  3. Niinpä. Toki meillä kaikilla on oma arkinen elämämme ja sen tuomat hyvät ja huonot kokemukset. Niitä kyseenalaisempia ei toki viitsi jakaa. Kaikki kuitenkin ”kasvattaa” eikä niitä sovi unohtaa.

  4. avatar KIRSI-MARIA sanoo:

    KIITOS KAUNIISTA TARINASTA. TÄLLAISESTA TULEE TODELLA HYVÄ MIELI JA LÄMMIN OLO.
    KIRSI-MARIA

Jätä kommentti

css.php